He kokoontuivat emäntänsä ympärille ja mikä päästi irti hänen huntunsa, mikä toi vettä suihkulähteestä ja kasteli hänen virkistyviä kasvojansa. Ja Miriam avasi silmänsä ja lausui: "veljeni!" Ja Alroy vastasi: "minä olen täällä." Ja Miriam jatkoi matalalla äänellä: "pakene, David, pakene, sillä se mies, jonka sinä löit, on ruhtinas kansansa joukossa."
"Hän on oleva armollinen, sisareni; ja epäilemättä, koska hän ensiksi erhettyi, on hän jo tällä hetkellä unhottanut rikokseni."
"Oikeutta ja armoa! Veljeni, mitäpä nuot ilkeät tyrannit näistä kummastakaan tiennevät! Hän on ehkä jo tuominnut sinut johonkin julmaan ja pitkällöiseen kidutukseen, ja — voi! kuinka äärettömästi minua tuskastuttaa! — pakene, veljeni, pakene!"
"Pakene, pakene, pakene!"
"Ei tarvitse pelätä mitään, Miriam; minä soisin, ettei koko hänen kirottu sukunsa huolettaisi meitä enemmän kuin tämä teidän äskeinen hallitsiansa. Katso, hän nukkuu sitkeästi. Mutta hänen ruumiinsa ei saa saastuttaa meidän puhdasta lähdettämme ja hyvänhajuisia kukkiamme. Minä viskaan sen metsään ja kuljeskelen täällä tänä yönä kuuntelemassa shakaleja, kun he pitojansa pitävät."
"Sinä puhut hurjasti, David. Kuinka! ei! Se on mahdotonta! Hän ei ole kuollut. Sinä et ole tappanut häntä! Hän nukkuu — hän on peloissaan. Hän on olevinansa kuollut, että me jättäisimme tämän paikan ja hän saisi rauhassa nousta. Tytöt, katsokaat häntä. David, sinä et vastaa. Veli, kallis veljeni: hän on varmaan pyörtynyt. Minä luulin hänen paenneen. Tuokaat vettä, neitsyet, tuon hirveän miehen saataville. Minä en tohdi katsella häntä."
"Pois! minä tahdon katsella häntä ja minä tahdon riemuita. Kuollut! Alschirok kuollut! No! Ainoastaan silmänräpäys sitten oli tuo jähmettynyt ruumis ruhtinas, minun sortajani. Näinkö voimme päästä vapaaksi heistä, kuinka? Jos ruhtinas hukkuu, miks'ei myöskin kansa? Kuollut, aivan kuollut, ja minä olen hänen surmaajansa. Haa! vihdoin minä olen mies. Tämä, tämä on todella elämää. Jospa saisin aina elää surman töissä!"
"Voi! voi! meidän huonekuntamme on kukistunut! Hänen raju käytöksensä pelottaa minua. David, David, herkeä. Hän ei kuule minua; minun ääneni on kenties heikko. Minä olen kovin voimaton. Neitsyet, langetkaat polvillenne ruhtinaanne eteen ja asettakaat hänen vihansa vimmaa."
"Suloinen on surun hetkenä sisaren ääni, ja viisas on niitten neuvo, jotka rakastavat meitä."
"No, tämä on minun Goljatini! linkokivi taikka kaares, se on sama. Sotalaumojen Herra on meidän puolellamme. Syystä minua Davidiksi nimitetään."