"Jalot soturit, kuulkaat naisen ääntä", huudahti profetissa astuen esiin. "Se on heikko, vaan semmoisia välikappaleita, yksin lapsen henkäystäkin, Herra käyttää valittua kansaa neuvoakseen. Löytyy salainen tie, jota myöten minä pääsen palatsin puutarhoihin. Huomisyönä, juuri kuin kuu on astunut sydän-yön tummaan tupaan, katso, tuo kirottu linna leimahtaa tuleen. Abidanin soturit olkoot kaikki valmiina, ja, kun liekit ensiksi kohoavat, lähtekööt seraljin portin luo ikäänkuin auttamaan. Pelästynyt vartioväki ei tee mitään vastusta. Sillä aikaa kuin sotamiehet valloittavat portit, te itse, Zalmunna, Abidan ja Jabaster riennätte kuninkaalliseen huoneesen ja toimitatte teon. Sillä välin urhoollinen Scherirah saartakoon palatsin koko osastollansa, ikäänkuin hän ei ollenkaan tietäisi tuosta ankarasta teosta. Silloin te tulette esiin ja, jos tarvitaan, vedet silmissä näytätte kohtalonsa saavuttaneen ruumiin sotureille ja julistatte pappisvallan."
"Se on Herra, joka puhuu", lausui Abidan, joka epäilemättä ennaltaan tiesi tästä ehdoituksesta. "Hän on jättänyt heidät meidän käsiimme."
"Rohkea tuuma", sanoi Jabaster miettien, "vaan kuitenkin minä mielistyn siihen. Se on nopea, ja siinä on jo paljon. Minä luulen, että se saattaa perille."
"Se on mahdotonta, että se pettää", huudahti Zalmunna, "sillä, jollei liekki nousekaan, me olemme vaan samalla kannalla kuin ennen."
"Minä hyväksyn sitä", lausui Scherirah.
"Olkoon menneeksi siis", sanoi Jabaster. "Huomis-ilta näkee meidät jälleen täällä varustettuina. Hyvää yötä."
"Hyvää yötä, hurskas pappi. Miltä tähdet näyttävät, Jabaster?"
"Kovin levottomilta; niin ne ovat olleet muutamat päivät. Mitä ne ennustavat, minä en tiedä."
"Onnea Israelille!"
"Toivokaamme sitä. Hyvää yötä, kalliit ystävät."