"Minun sieluni, mikä sinun on?"
"Ei mikään, sydänkäpyni; kaikki muuttuu pian hyväksi," vastasi Alroy, poimien ylös ja tutkistellen murtuneen tikarin palasia, jotka hän juuri oli huomannut.
"Minun henkeäni on tavoitettu; palatsi on tulessa; minä luulen, että kaupunki on nousnut kapinaan. Katsokaat emäntäänne, tytöt." Schirene kaatui heidän syliinsä. "Minä palajan heti." Näin puhuen hän juoksi isolle pihalle.
Monta tuhatta ihmistä, sillä seraljin ja sen aluskunnan väestö oli varsin lukuisa, olivat kokoontuneet isolle pihalle; eunukkeja, naisia, paageja, orjia, palvelioita ja muutamia sotureitakin — kaikki sekaseuroin ja peloissaan; valkea riehui sisäpuolella, ja salamyhkäisiä ja kauheita huutoja kuului ulkoa. Huuto "kalifi! kalifi!" ilmoitti Alroy'n tulon ja tuotti jommoistakin hiljaisuutta.
"Missä vartiakunnan päällikkö on?" hän huudahti. Se on hyvä. Älkäät avatko portteja kenellekään. Kuka tahtoo kiivetä muurin yli ja viedä sanoma Asrielille? Tekö? Se on myöskin hyvä. Huomenna te itse komennatte. Missä Mesrour on? Ottakaat eunukki-vartiosto ja puutarhurit ja sammuttakaat liekit, maksoi mitä maksoi. Hajottakaat estävät rakennukset. Abidanin soturit tulevat auttamaan, minä en epäile sitä. Minä odotin heitä. Älkäät avatko kenellekään. He tunkevat sisään, minä ajattelin sitä. Tuo keihäs tappoi yhden kavaltajan. Tuokaat minulle aseita. Minä puollustan portteja. Pankaat taas sana Asrielille. Missä Pharez on?"
"Teidän vieressänne, herrani."
"Kiirehtikäät kuningattaren luo, uskollinen Pharez, ja kertokaat hänelle, että kaikki on hyvin. Minä soisin, että niin olisi! Kuuluiko koskaan niin kauheata tohinaa? Minusta tuntuu kuin kaikkia kaupungin tamburineja ja symbaleja soitettaisiin. Pahaa leikkiä, minä arvaan. Voi! jospa Asriel olisi täällä! Onko Pharez palannut?"
"Minä olen teidän luonanne, herrani."
"Kuinka kuningattaren laita on?"
"Hän tahtoisi mielellään olla teidän vieressänne."