"Niin, niin, entä sitten?"
"Ei mitään muuta, paitsi mitä muotoon tulee (kun täytät nämät ehdot, muista vaan, sinä viedään mihin maahan ikänänsä tahdot, ja sinulle annetaan niin paljon aarteita kuin haluat), siinä ei jää mitään muuta kuin, minä sanon, mitä muotoon tulee, jos minä olisin sinä (kenties odottavat sitä) minä olisin julkisesti luopuvinani uskostamme ja kumartaisin heidän profeettaansa."
"Haa! Siihenkö sinä pyritkin? Sekö sinun vapautesi on? Mene pois luotani, kiusaaja! — Ei koskaan, ei koskaan, ei koskaan! minä en luovu sanastakaan, ei sanastakaan: Minä en kiellä ainoatakaan sanaa. Vaikka kohta minun tuomioni olisi ijankaikkinen kidutus, minä hylkään nämät ehdot! Tämäkö sinun korkea ylenkatseesi sukukunta raukkamme suhteen on — minäkö häväisisin Jumalaani! minäkö menettelisin niinkuin viheliäisin kaikista viheliäisistä ja huonoin huonoista. Omituinen filosofia! Voi Honain! minä soisin, ettemme olisi koekaan toisiamme kohdanneet!"
"Taikka toisistamme eronneet. Se on totta. Jos minun sanojani olisi noudatettu, ei Alroy'ta milloinkaan olisi petetty."
"Herkeä, herkeä; minä pyydän sinua, herkeä. Jätä minut."
"Jos tämä olisi palatsi, minä menisin. Ankarat sanat lientyvät ystävän korvassa, kun niitä ahdistuksessa lausutaan."
"Sanokoot mitä hyvänsä, minä olen Herran voideltu. Semmoisena minun olisi pitänyt elää, semmoisena minä tahdon kumminkin kuolla."
"Entä Miriam?"
"Herra ei hylkää häntä: hän ei koskaan hylännyt Herraa."
"Ja Schirene?"