"Minä olen tosiaan hyvin onnellinen."
"Sano jälleen niin, minun Davidini; sano minun kuullakseni nämät lohdutuksen sanat!"
"Se on aivan tosi, uskollinen ystävä. Minä en sano sitä, että sillä saattaisin sinut iloiseksi. Sillä tiedä, että sinä iltana — lieneekö Herra katunut vihaansa vai lienevätkö muutamat kauheat koetukset, joita en tahdo mainita enkä huoli muistaa, sovittaneet minun monenkaltaiset syntini — vaan niin se oli, että siihen aikaan kuin enkelini Miriam lähetti tyynnyttävät sanomansa, rauhallisuuden tunto valloitti minut, semmoinen tunto, jota olen kauan kaivannut. Minä vaivuin heti uneen, syvään ja suloiseen, ja noitten hurjien ja hyörivien kuvien sijasta, jotka näinä aikoina ovat syntyneet minun aivoissani, kun niitten olisi pitänyt levähtää — vallan ja salaliiton vivahduksia, tulisten sotien ja petollisen rakkauden näkyjä — minä seisoin kotimme suihkulähteen reunalla ja poimin kukkia varhaisimman ystäväni kanssa. Kun minä puetin näitä lemuavia vankeja sinun liehuviin hiuksiisi, Jabaster tuli, tuo suuri, vääryyttä kärsinyt mies, ei enää vakavana ja kammottavana, vaan lempein, rakkaudesta loistavin silmin. Ja hän lausui: 'David, Herra on huomannut sinun uskollisuutesi vankihuoneenkin pimeydessä!' Niin hän katosi. Hän puhui, sisareni, muutamista kummallisista kiusauksista, joita minä olin taivaan avulla kestänyt. Ei enempää siitä. Minä heräsin. Ja katso! minä kuulin nimeäni vielä nimitettävän. Ajatellen aamuista untani, minä luulin, että se olit sinä, ja vastasin: 'kallis sisar, oletko sinä täällä?' Mutta ei kukaan vastannut; ja sitten miettien tunsin nuot vävähyttävät sävelet, jotka kutsuivat Alroy'ta Jabasterin luolassa."
"Äänen Tytärkö?"
"Juuri tuo pyhä sanansaattaja. Minä olen uskoa täynnä. Herra on antanut minulle anteeksi. Ole varma siitä."
"Minä en voi epäillä sitä, David. Sinä olet toimittanut suuria töitä Israelille; ei yksikään muu ole näinä viimeisinä aikoina nousnut niinkuin sinä. Jos sinä olet kukistunut, se tuli siitä, että sinä olit nuori ja kovasti kiusattiin."
"Kuitenkin Israel, Israel! Jos minä en tuntisi, että soveliaampi johdattaja vielä ilmestyy isänmaatani vapauttamaan, minun sydämeni halkeisi. Minä olen pettänyt isänmaani!"
"Oi ei, ei, ei! Sinä olet näyttänyt; mitä me voimme tehdä ja vielä teemme. Sinun muistosi yksistänsä innostuttaa. Suuri elämänjuoksu, jos kohta se on seisautettu lopullansa, osoittaa kuitenkin inhimillistä jäntevyyttä. Hairaus, kun se on ylevä, ei ole ilman tarkoitustansa. Suurissa teoissa on suuri perintö, joka kasvattaa ison koron. Mitä, mitä ihmiset ovat tehneet, me päätämme, mitä ihmiset saavat aikaan; ja näemme sukukuntamme voiman ja toiveet."
"Voi! ei löydy ketään, joka säilyttäisi nimeäni. Se häväistään taikka, mikä pahempi on, se unhotetaan!"
"Ei suinkaan! suurten tekojen muisto ei milloinkaan sammu. Kunnian aurinko, vaikka se ajaksi pimenee, loistaa viimein kirkkaana. Ja niin, suloinen veljeni, ehkä jollakin kaukaisella aikakaudella joku runoilia, jonka suonissa meidän pyhä veremme juoksee ja jonka mielikuvitus on kiintynyt kansalliseen aineesemme, virittää kanneltansa Alroy'n huiman elämänjuoksun ylistykseksi ja saattaa liian kauan unhotetun nimen ikuiseksi."