"Se koira!" huudahti Ali.
"Hyi!" sanoi joku neekeri-orja, inholla vetäytyen takaisin.
"Hän kuolkoon", lausui kristitty lääkäri eikä edes sitonut hänen suontansa.
"Ja tulkoon kirotuksi", lisäsi Abdallah nousten jälleen kamelinsa selkään.
Seurue jatkoi matkaansa, karavani eteni. Kurdilainen hevosmies ratsasti esiin. Hän pidätti hevostansa, kun hän kulki Alroy'n ohitse, josta veri juoksi kuiviin.
"Mikä kunniaton orja on haavoittanut yhden heimokuntalaiseni?"
Kurdilainen hypähti ratsunsa selästä, repäisi liuskan sinisestä paidastansa, tukotti haavan ja kantoi onnettoman Alroy'n jalkaväen luo.
Erämaa loppui, karavani joutui lavealle, mutta viljavalle tasangolle. Tämän äärimmäisestä päästä siinsi pitkä, lainehtiva sarja palmupuita. Etujoukko huudahti riemusta, heilutti pitkiä heittokeihäitänsä ilmassa ja sälisti lujalla rymäkällä käyräsapeleitansa vähäisiin, ympyriäisiin rautakilpiinsä. Kaikki silmät loistivat, kaikki kädet nostettiin, kaikki äänet raikkuivat paitsi niitten, joita tämä huima ilo oli tukahuttamallansa. Kuukausia erämaan helteessä kuljettuaan he näkivät suuren Eufratin.
Leveänä ja vankkana ja komeana ja tyynenä mahtava virta vyöryi kauniin ja kasvuisan maiseman läpitse. Virvoittava tuuli nousi sen helmasta. Kaikissa tuntui tämän elähyttävä vaikutus. Sairaat parantuivat, toivottomat rohkaisivat mielensä, terveet ja ilomieliset purskahtivat äänekkääsen nauruun, hypähtivät kameliensa selästä ja syleilivät lemuavaa maata taikka riehuen uudistuneista voimistansa ratsastivat täyttä laukkaa lakean yli ja heittivät irroitetut keihäänsä ilmaan ikäänkuin näyttääkseen, etteivät kärsimiset eikä ponnistukset olleet vieneet heiltä sitä taitoa ja tarmoa, jota paitsi heidän ei olisi käynyt astua jälleen vähemmän uskaliaitten veljiensä asuntoihin.
Karavani seisahtui lavean virran partaille, joka nyt hohti viileässä auringonlaskussa. Leiri oli asetettu, tasanko välkkyi teltoista. Polvillensa langettuaan kamelit nähtiin parvittain kyykistyneinä, suuret kasat kauppatavaroita vieressä. Valjaista päästetyt hevoset juoksivat hirnuen ympäri lakeaa, iloisesti pudistaen päätänsä ja piehtaroiden oudoilla laitumilla. Levittäen mattojansa ja kumartaen Mekkaa päin pilgrimit toimittivat iltarukouksiansa. Harvoin hartaammin kiitosta lausuttiin. He nousivat: mitkä heittäysivät virtaan, mitkä sytyttivät lamppuja, mitkä jauhoivat kahvia. Isot joukot hymyileviä maan-asukkaita saapuivat tuoden vereksiä ruokavaroja, halullisina käymään näin suruttomiin sydämiin ja täysinäisiin kukkaroihin käsiksi. Tämä oli yksi semmoinen tilaisuus, jolloin itämaalaisen tavallinen yksivakaisuus katoo. Myöhäiseen yöhön soiton helinä ja nauravien huudot kuuluivat kimaltelevan joen reunoilta; myöhäiseen yöhön olisi voinut ihastuneena kuunnella tarinoitsiain vallattomia kertomuksia taikka viehättyneenä katsella tanssiattarien vielä vallattomampia ruumiin-liikenteitä.