"Haa!" huudahti Honain sädehtivin silmin, "se on hyvä — niitten hinta?"
"Tuo uskoton ei tahtonut myydä niitä vähempään kuin viiteensataan dirhemiin", vastasi Ali.
"Ibrahim, katso, että tämä arvoisa kauppias saa tuhat."
"Yhtä monta kiitosta, herra Honain."
Kalifin lääkäri kumarsi suosiollisesti.
"Astukaat eteenpäin, paagit", jatkoi Honain; "miksi tämä pidätys?
Ibrahim, katso, että meidän on tie auki. Mitä tämä on?"
Joukko miehiä tuli esiin, vetäen muassaan yhtä nuorukaista, joka melkein uupumallansa vielä yksinänsä ponnisti kunnottomia vangitsioitansa vastaan.
"Kadi, kadi", huusi etumainen heistä, joka oli Abdallah, "viekäät hänet kadin tuo."
"Jalo herra", lausui nuorukainen, irroittaen itsensä äkkinäisellä nytkäyksellä vastustajiensa käsistä ja tarttuen Honainin viittaan, "minä olen viaton ja minulle on tehty vääryyttä. Minä anon apuasi."
"Kadi, kadi", huudahti Abdallah; "tuo konna on varastanut sormukseni — sen sormuksen, jonka uskollinen Fatimani antoi minulle hääpäivänämme ja josta en tahtoisi erota, vaikka saisin kaikki isäntäni tavarat."