Nämä hommat olivat tuskin päättyneet ja hän palannut vankilaan, kun Dirk Peters tuli sinne hyvin juovuksissa, mutta mainiolla tuulella, tuoden ystävälleni päivän muona-annoksen, ja vesikannun. Hän istui vähän aikaa arkulla kopin ääressä ja puheli vapaasti perämiehestä ja prikin asioista. Hänen käytöksensä oli perin oikullista, jopa eriskummallista, ja kerran Augustus ihan säikähti. Viimein hän kumminkin lähti kannelle ja mutisi tuovansa vangilleen hyvän päivällisen huomenna. Päivän kuluessa kaksi harppuunimiestä astui sisään kokki perässä, kaikki kolme äärimmilleen päihtyneinä. Hekään eivät arkailleet puhua peittelemättä tuumistaan. Kävi ilmi, etteivät he voineet sopia lopullisesta suunnasta muussa kuin siinä kohden että oli hyökättävä Cap Verden saarilta purjehtivan laivan kimppuun, jota he odottelivat joka hetki.
He menivät noin tunnin kuluttua eikä kukaan tullut kanssiin enää koko päivänä. Augustus makasi hiljaa paikoillaan melkein yöhön asti. Sitten hän päästi itsensä köysistä ja raudoista ja valmistautui yritykseensä. Eräästä kopista löytyi pullo ja sen hän täytti vedellä Petersin jättämästä kannusta, varustaen samalla taskuihinsa kylmiä perunoita. Suureksi ilokseen hän vielä tapasi salalyhdyn, jossa oli pieni talikynttilänpätkä jälellä. Sen hän saattoi sytyttää milloin vain halusi, koska hänellä oli tikkulaatikko. Kun oli tullut ihan pimeä, ryömi hän laipion reiästä, ensin varovaisuuden vuoksi aseteltuaan makuuvaatteensa sillä tavoin, että näytti kuin joku olisi maannut siinä huopien peitossa. Päästyään reiästä hän ripusti ison nutun veitseensä, kuten edelliselläkin kerralla, aukon peitteeksi — tämä temppu oli helposti tehty, kun hän asetti laudan kappaleen paikoilleen vasta jälestäpäin. Hän oli nyt isolla keskikannella ja rupesi pujottelemaan kuten edelliselläkin kerralla yläkannen ja traanitynnyrien välitse isolleluukulle. Sinne saavuttuaan hän sytytti kynttilänpätkän ja laskeutui luukusta, hädintuskin päästen kömpimään ruuman ahdetussa tavarajoukossa. Vain muutaman hetken täällä oltuaan hän säikähti ruuman sietämätöntä löyhkää ja ummehtuneisuutta. Hän ei uskonut mahdolliseksi, että minä olisin kestänyt näin kauan vankeuttani niin tukahduttavassa ilmassa. Hän huusi minua kerran toisensa perään, mutta minä en vastannut mitään ja hänen epäilyksensä näyttivät siten saavan vahvistuksensa. Priki keikkui ankarasti ja se synnytti sellaisen melskeen, ettei huolinut kuunnellakaan niin heikkoa ääntä kuin hengitystäni tai kuorsaamistani. Hän avasi salalyhdyn ja piti sitä mahdollisimman korkealla milloin vain saattoi, jotta minä, jos olisin elossa, valon huomatessani tietäisin avun lähestyvän. Mutta vieläkään ei minusta kuulunut hiiskaustakaan ja kuolemani otaksuminen alkoi muuttua varmuudeksi. Hän päätti kuitenkin jos mahdollista tunkeutua laatikolle omin silmin nähdäkseen aavistustensa toteutuneen. Hän työntäytyi jonkun matkaa eteenpäin hädän ja tuskan vallassa, kunnes hän vihdoin näki tien olevan kokonaan tukossa ja ettei mitenkään voinut päästä etemmäksi samaan suuntaan. Tunteittensa valtaamana hän heittäytyi epätoivoissaan romukasaan ja itki kuin lapsi. Tällöinpä juuri hän kuuli pullon sälähtävän, kun viskasin sen maahan. Onni tosiaankin oli, että se tapahtui — sillä tästä sattumasta, näyttipä se miten mitättömältä tahansa, riippui kohtaloni.
VI.
Kapinoitsijain suunnitelmia. Augustus saa enemmän vapautta.
Vain tämän kertomuksen pääkohdat kertoi Augustus minulle viipyessämme laatikon lähellä. Vasta jälkeenpäin hän selosteli kaikki pienimpiä yksityiskohtia myöten. Hän pelkäsi, että häntä kaivataan ja minä puolestani olin hurjan kärsimätön pääsemään inhottavasta vankilastani. Me päätimme heti ponnistella laipioon puhkaistulle reiälle, jonka lähellä minun piti pysytellä toistaiseksi, hänen mennessään vakoilemaan. Koiran, Tiikerin, joksi sitä sanottiin, jättämistä laatikolle emme kumpikaan tahtoneet ajatellakaan. Se tuntui nyt olevan aivan hiljaa emmekä erottaneet sen hengitystäkään painaessamme korvamme laatikkoa vasten. Olin varma, että se oli kuollut, ja päätin avata laatikon oven. Se makasi suorana, näköjään syvässä horrostilassa, mutta vielä elossa. Aikamme oli hyvin täpärällä, mutta kuitenkaan en raskinut jättää eläintä, jota nyt toistamiseen sain kiittää hengestäni, edes yrittämättä sitä pelastaa. Niinpä raahasimme sen mukanamme miten parhaiten taisimme, vaikka se kävi kovin työlääksi ja väsyttäväksi; Augustuksen täytyi väliin kiivetä esteiden yli koiran vetkale sylissään — johon urotyöhön minä hintelyyteni takia en ollenkaan olisi kyennyt. Vihdoin meidän kuitenkin onnistui päästä aukolle, josta Augustus ryömi ensiksi ja Tiikeri työnnettiin perästä. Kaikki oli onneksi kunnossa kanssissa emmekä me unohtaneet hartaasti kiittää Jumalaa vältettyämme uhkaavan vaaran. Toistaiseksi sovittiin, että minä pysyttelisin aukon lähellä, josta toverini helposti voisi antaa minulle osan päiväannostaan ja minä saisin hengittää verrattain puhdasta ilmaa.
Kun ystäväni oli päässyt turvassa koppiinsa ja saanut raudat ja köyden paikoilleen pannuksi, oli jo täysi päivä. Aikamme oli ollutkin täpärällä, sillä tuskin hän oli saanut kaikki kuntoon, kun perämies tuli kanssiin Dirk Petersin ja kokin seurassa. He puhelivat vähän aikaa Cap Verden laivasta ja näkyivät olevan siitä kovin huolissaan. Vihdoin kokki tuli kopille, jossa Augustus makasi, ja istuutui pääpuoleen. Näin ja kuulin kaikki piilopaikkaani, sillä laudan pätkää ei oltu pantu paikoilleen ja pelkäsin joka hetki neekerin nojaavan aukon peitteeksi ripustettuun isoon nuttuun, jolloin kaikki olisi tullut ilmi ja me epäilemättä olisimme heti saaneet sen maksaa hengellämme. Onni oli meille kumminkin myötäinen, ja vaikka hän tuontuostakin kosketti nuttua laivan kiikkuessa, hän ei tullut painaneeksi sitä tarpeeksi lujasti huomatakseen mitään. Nutun liepeet oli luonnollisesti kiinnitetty laipioon, niin ettei se päässyt heilahtamaan reiän päältä. Koko ajan Tiikeri oli maannut vuoteen jalkapäässä ja näkyi jo jonkun verran tointuneen, sillä näin sen silloin tällöin avaavan silmänsä ja syvään henkäisevän.
Muutaman minuutin kuluttua perämies ja kokki lähtivät ja jättivät kanssiin Dirk Petersin, joka heti heidän mentyään istahti siihen, missä perämies juuri oli istunut. Hän rupesi haastelemaan hyvin tuttavallisesti Augustuksen kanssa ja näimme nyt, että hänen humalansa toisten ollessa saapuvilla oli parhaasta päästä ollut teeskentelyä. Hän vastasi avomielisesti toverini kaikkiin kysymyksiin, kertoi että hän varmasti uskoi hänen isänsä pelastuneen, koska näkyvissä oli ollut kokonaista viisi purjealusta juuri ennen auringon laskua, silloin kun hänet jätettiin tuuliajolle, sekä puheli muutenkin lohduttavasti, mikä tuotti minulle sekä iloa että hämmästystä. Aloinpa tosiaankin toivoa, että me Petersin avulla lopulta saisimme prikin takaisin valtaamme, ja mainitsin siitä Augustukselle heti kun voin. Hän uskoi, että tuuma oli mahdollinen, mutta vaati mitä suurinta varovaisuutta, koska tuon sekarotuisen intiaanin käytös näytti johtuvan vain satunnaisesta oikusta eikä tosiaankaan saattanut sanoa, oliko hän koskaan oikein viisas. Peters meni kannelle noin tunnin kuluttua ja palasi vasta päivälliseksi, jolloin hän toi Augustukselle runsaan annoksen suolalihapihviä ja putinkia. Yksin jäätyämme minäkin sain kelpo osani omalle puolelleni. Ei kukaan tullut enää kanssiin sinä päivänä ja yöksi menin Augustuksen koppiin ja nukuin makeasti lähes päivänkoittoon asti, jolloin hän herätti minut kuullessaan liikettä kannelta. Palasin kiireimmän kautta piilooni.
Kun päivä oli täysin valjennut, näimme Tiikerin miltei täydelleen toipuneen, emmekä huomanneet mitään vesikauhun oireita. Kun tarjosimme sille vähän vettä, joi se näköjään hyvin halukkaasti. Päivän pitkään se sai takaisin entisen voimansa ja ruokahalunsa. Ruuman myrkyllinen ilma oli epäilemättä aiheuttanut sen kummallisen käyttäytymisen. En saattanut kyllin iloita siitä, etten suostunut jättämään sitä laatikolle. Tämä päivä oli kesäkuun kolmaskymmenes ja kolmastoista Grampuksen purjehdittua Nantucketista.
Heinäkuun toisena päivänä perämies tuli kanssiin, juovuksissa kuten ainakin, mutta mainiolla tuulella. Hän tuli Augustuksen kopille, läimäytti häntä selkään ja kysyi, osaisiko hän olla ihmisiksi, jos hän pääsisi irti ja lupaisiko hän pysyä poissa kajuutasta: Tähän ystäväni tietenkin vastasi myöntävästi, jolloin roisto päästi hänet vapaaksi pakotettuaan hänet ensin juomaan rommipullosta, jonka hän otti takintaskustaan. Molemmat menivät nyt kannelle enkä nähnyt Augustusta noin kolmeen tuntiin. Sitten hän palasi tuoden sen hyvän uutisen, että oli saanut luvan kävellä prikillä missä vain halusi isonmaston ja kokan välillä ja että hänet oli määrätty nukkumaan entiseen tapaansa kanssissa. Hän toi minulle sen lisäksi hyvän päivällisen ja runsaasti vettä. Priki väijyi yhä Cap Verdeltä purjehtivaa laivaa ja parhaillaan oli näkyvissä purje, jota arveltiin siksi.