Avain hänen merkillisen tuotantonsa ymmärtämiseen on hänen irlantilaisessa sukuperässään. Hänessä virtaava kelttiläinen veri, joka on soluiltaan puoleksi mystiikkaa ja taikauskoa, saa hänet mielikuvituksessaan aina rinnastamaan todellisuuden ja ihmeen. Merkilliseen asiallisen ja mahdollisen vaistoon, joka on tehnyt hänestä m.m. uudenaikaisen salapoliisi-romaanin isän, yhtyy ihmeellinen romantiikka, joka huomaamatta vangitsee lukijan mielikuvituksen ja vie hänet mukanaan omituisten, eriskummallisten kuvittelujen maailmaan. Hän on, voisi sanoa, tuotannossaan hypnotisoija, joka vähitellen, mustain iriläisten silmäinsä alituisella tuijotuksella, pakottaa meidät kohdistamaan huomiomme yhteen ainoaan seikkaan; sitä me kiinnymme yhä lähemmin seuraamaan, se tulee meille yhä tärkeämmäksi, se elää omaa mystillistä elämäänsä, jonka tuntemiseen meitä lopuksi vetää hurja ja hillitön uteliaisuus.
Erittäinkin on Poella aina ollut erikoinen taipumus, tietenkin omainkin sielullisten kokemustensa vuoksi, eritellä, tutkia ja kaunokirjallisesti esittää inhimillisen sielunelämän kauhutiloja ja kamalia, epänormaaleja näkyjä. Niissä kohoaa hänen kuvauskykynsä todellisuustuntoisuuteen, joka on omiaan herättämään lukijan sielussa samallaisen vastakaikuisen kauhutunnelman. Tässä tuli hänen todellisuusvaistonsa suureksi avuksi. Sen ohjaamana hän pystyy esittämään kuviteltujakin asioita sellaisella kauhistuttavalla realismilla, että se ei ole juuri vertaistaan löytänyt. Kun hän nyt sovittaa nämä molemmat kykynsä amerikalaisten ja englantilaisten niin suosimaan seikkailukertomukseen, meriromaaniin sellaiseen kuin on tämä esillä oleva ("The Narrative of Arthur Gordon Pym"), niin voi ymmärtää, että hän on siinä luonut jotakin aivan erikoista. [Teos julkaistiin ensin "makasiinissa" "The Southern Literary Messenger", ja kirjana ensi kerran 1837.]
Runoudessaankin Poe osoittaa samaa perusluonnetta. Jo paljas kieli soi hänen korvassaan omaa salaperäistä soittoaan, niin että hän usein onnistuu sovittamaan kielen soinnut musikaalisesti vastaamaan aiheen laatua ja antamaa mielikuvaa, — muuten seikka, joka tekee niiden kääntämisen toiselle kielelle harvinaisen vaikeaksi. Myös kohoaa hän runoudessaan vaikuttavaan tunnelman ja aatteen syvyyteen, joka on runoilijanakin hankkinut hänelle unohtumattoman maineen.
Suomessa ei Poe ole mikään tuntematon kirjailija, vaan on hänen kertomuksiaan ilmestynyt kielellämme paljon m.m. sanomalehdissä. Luultavaa on, että niiden lukijain mieleen on jäänyt muisto etevästä ja merkillisestä kirjailijasta, jonka tuttavuutta on syytä rientää uudistamaan.
Englanninkielinen kirjallisuudentutkimus on saanut hänestä paljon sanomisen ja selvittelyn aihetta, antaen hänelle runsaassa määrässä sitä tunnustusta ja huomiota, jota hän lyhyen ja myrskyisen elämänsä aikana ei kentiesi ehtinyt ansion mukaan saavuttaa. Mutta monessa suhteessa on hän vieläkin arvoituksellinen ilmiö, yhä käsittämätön kykyjensä ja taipumustensa monipuolisuuden, merkillisen suunnan ja keskinäisen ristiriitaisuuden vuoksi.
I.
Kuka minä olen?
Nimeni on Arthur Gordon Pym. Isäni oli arvossapidetty laivatarpeiden hankkija Nantucketissa, missä olen syntynyt. Äitini isä oli kuuluisa asianajaja. Hänelle onnistui kaikki ja hän oli tehnyt hyviä kauppoja Edgartonin "Uuden Pankin" osakkeilla, niinkuin sitä siihen aikaan nimitettiin. Näillä ja muilla keinoilla hänen oli onnistunut koota melkoiset varat.
Hän oli luullakseni enemmän kiintynyt minuun kuin kehenkään muuhun maailmassa ja minä toivoin hänen kuoltuaan periväni suurimman osan hänen omaisuuttaan. Hän toimitti minut kuusivuotiaana vanhan ja toiskätisen Mr. Rickettsin kouluutettavaksi. Hänet tuntee melkein jokainen, joka on käynyt New Bedfordissa. Hänen kouluaan kävin kuusitoistavuotiaaksi, jolloin muutin Mr. E. Ronaldin opistoon. Täällä tutustuin läheisesti erään merikapteeni Mr. Barnardin poikaan.
Mr. Barnard purjehti tavallisesti Lloyd & Vredenburghin asioilla ja oli myös hyvin tunnettu New Bedfordissa; hänellä on varmasti useita sukulaisia Edgartonissa. Hänen poikansa nimi oli Augustus ja oli hän lähes kahta vuotta vanhempi minua. Hän oli ollut isänsä mukana valaanpyyntiretkellä John Donaldson-nimisellä laivalla ja kertoili minulle paljon Tyynenmeren seikkailujaan. Kävin tuontuostakin hänen kotonaan ja viivyin siellä aina koko päivän ja väliin yönkin. Me makasimme molemmat samassa vuoteessa ja saattoi jo edeltäpäin arvata, että hän piti minua valveilla melkein aamuun asti, kertoen tarinoita Tinianin saaren alkuasukkaista ja kaikista näkemistään seuduista. Lopulta viehätyin tahtomattanikin hänen kertomuksiinsa ja vähitellen minussa heräsi kiihkeä halu merelle.