Hädintuskin päästyämme pälkähästä jatkoimme matkaamme varovaisemmin ja saavuimme määräpaikkaamme täydessä turvassa. Vain parisen miestä oli kannella kokan puolella laittamassa keulakannen luukkuja. Kapteeni Barnardin tiesimme olevan Lloyd & Vredenburghin luona asioilla ja viipyvän siellä aina myöhään iltaan, niin ettei meillä ollut paljon pelkoa hänestä. Augustus nousi ensiksi kannelle, ja hetken kuluttua minä seurasin häntä työssä olevain miesten huomaamatta. Me menimme suoraapäätä kajuuttaan tapaamatta siellä ketään. Se oli mitä mukavimmin sisustettu — mikä oli jotenkin harvinaista valaanpyyntialuksissa. Oli neljä hienoa päällystön hyttiä tilavine ja mukavine makuusijoineen. Näin siellä myöskin suuren uunin ja erinomaisen paksun ja kallisarvoisen maton, joka peitti sekä kajuutan että hyttien lattian. Huoneet olivat runsaasti seitsemän jalan korkuiset ja kaikki oli sanalla sanoen paljon tilavampaa ja miellyttävämpää kuin olin aavistanutkaan. Augustus ei kuitenkaan sallinut minun kauan katsella ympärilleni, vaan vaati minua mitä pikimmin piilopaikkaani. Hän opasti minut omaan hyttiinsä, joka oli prikin oikealla puolella, lähinnä laipiota. Astuttuamme hyttiin hän sulki oven ja pani sen salpaan.
En mielestäni koskaan ollut nähnyt sievempää pikku huonetta kuin se, missä nyt olin. Se oli noin kymmenen jalkaa pitkä ja siinä oli vain yksi makuusija, joka, kuten olen sanonut, oli tilava ja mukava. Tässä osassa kamaria, lähinnä laipiota, oli kuudentoista neliöjalan suuruisella alalla pöytä, tuoli ja rivi seinähyllyjä täynnä kirjoja, etupäässä matkakertomuksia. Monta muutakin pikku mukavuutta oli huoneessa ja niiden joukosta en saa unohtaa eräänlaista ruoka- eli jääkaappia, jossa näin suuren joukon kaikenlaisia herkkuja, sekä syötävää että juotavaa.
Hän painoi nyt rystysillään erästä kohtaa maton kulmassa äskenmainitulla puolella, näyttäen että osa lattiasta, noin kuudentoista tuuman suuruinen neliö, oli taitavasti irrotettu ja sitten taas sovitettu paikalleen. Hänen painaessaan neliön reuna kohosi sen verran, että hänen sormensa mahtui sen alle. Tällä tavoin hän avasi luukun — johon matto oli kiinni naulattu, — ja minä näin sen vievän peräruumaan. Hän sytytti sitten fosforitikulla pienen vahakynttilän ja pistettyään sen salalyhtyyn astui alas aukosta, käskien minun seurata. Tein niin ja hän veti luukun kiinni alapuolella olevasta naulasta, jolloin matto tietysti tuli entiselle paikalleen ja kaikki jäljet aukosta peittyivät.
Vahakynttilän liekki tuikki niin heikosti, että vain mitä suurimmalla vaivalla saatoin haparoida kaikkien niiden huiskin haiskin viskeltyjen romujen välitse, joiden keskellä nyt olin. Vähitellen silmäni kuitenkin tottuivat hämärään ja minä kuljin eteenpäin vähemmällä vaivalla, pidellen kiinni ystäväni nutunliepeistä. Tulimme vihdoinkin, kun olimme pujotelleet ja kiemurrelleet lukemattomista ahtaista aukoista, raudoitetulle laatikolle, jollaisia joskus käytetään hienojen savenvalutavaroiden kuljetukseen. Se oli lähes neljän jalan korkuinen ja runsaasti kuuden pituinen, mutta hyvin kapea. Kaksi suurta tyhjää traanitynnyriä oli sen kannella ja niiden päällä taas suunnaton joukko olkimattoja ladottuina päällekkäin aina kajuutan lattiaan asti. Ylt'ympärillä oli mahdollisimman tiheään mätettynä kattoon asti ylettyvä joukko kaikenlaisia laivatarpeita, koreja, tynnyriä ja tavarapinkkoja, kaikki yhdessä mylläkässä, jotta näytti aivan ihmeelliseltä, että olimme päässeet laatikolle. Sittemmin sain tietää Augustuksen vartavasten panettaneen tavarat tähän ruumaan hankkiakseen minulle hyvän piilopaikan, ja tässä työssä hänellä oli ollut apuna vain yksi mies, joka ei tullut mukaan retkelle.
Toverini näytti minulle nyt, että laatikon toisen pään saattoi avata. Hän työnsi sen syrjään ja sisäpuoli näytti minusta erinomaisen hauskalta. Hytistä tuotu patja peitti kauttaaltaan laatikon pohjan, ja sitäpaitsi oli siellä kaikkia mukavuustarpeita, mitä suinkin näin pienelle alalle mahtui, niin että minulle vielä jäi tilaa mukavasti elelläkseni istuen tahi pitkin pituuttani loikoen. Muun muassa siellä oli kirjoja, kynä, mustetta ja paperia, kolme vilttiä, iso kivipullo täynnä vettä, nassakka laivakorppuja, kolme neljä aikamoista Bolognan-makkaraa, suuri sianliikkiö, paistettu lampaanjalka sekä puolitusinaa viini- ja likööripulloja. Rupesin heti isännöimään pikku huoneessani, varmaankin tyytyväisempänä kuin konsanaan hallitsija astuessaan uuteen palatsiinsa. Augustus selitti minulle nyt, millä tavalla laatikon avoin pää suljetaan, ja sitten, pitäen kynttilää lähellä kantta, näytti hän minulle sitä pitkin juoksevaa nyörinpunonnaista. Tämän hän sanoi ulottuvan piilopaikastani kaikkien mutkien kautta naulaan, joka oli ruuman kannessa, aivan hyttiin johtavan luukun alapuolella. Tämän nuoran avulla minä osaisin helposti täältä hänen opastamattaankin, jos näet joku odottamaton tapaturma tekisi sen tarpeelliseksi. Hän lähti nyt takaisin, jättäen minulle lyhdyn sekä runsaan varaston vahakynttilöitä ja fosforitikkuja ja luvaten käydä katsomassa niin usein kuin saattaisi muiden huomaamatta. Tämä tapahtui kesäkuun seitsemäntenätoista päivänä.
Olin kolme vuorokautta — mikäli saatoin arvata — piilopaikassani enkä poistunut sieltä minnekään; pari kertaa vain kävin oikomassa itseäni kahden korin välissä laatikon edustalla. Koko tuona aikana en kertaakaan nähnyt Augustusta; mutta se ei herättänyt minussa juuri levottomuutta, kun tiesin, että prikiä odotettiin lähtemään joka hetki ja ettei hänen siinä häärinässä ollut helppo päästä minua katsomaan. Vihdoin kuulin avattavan ja suljettavan luukkua ja heti sen jälkeen hän kysyi hiljaa, oliko kaikki hyvin tai puuttuiko mitään.
— Ei mitään, vastasin minä; minulla on aika hyvä olla; milloin priki lähtee vesille?
— Se nostaa ankkurin vajaan puolentunnin kuluttua, vastasi hän. Tulin sitä kertomaan, kun pelkäsin, että olet levoton viipymiseni vuoksi. En pääse tänne taas vähän aikaan — ehk'en kolmeen tai neljään päivään. Kaikki on kunnossa tuolla ylhäällä. Kun olen mennyt ja sulkenut luukun, niin pujottele nuoraa myöten naulalle asti. Sieltä löydät minun kelloni — siitä voi sinulle olla hyötyä, kun ei täällä voi edes päivänkulusta aikaa laskea. Luulenpa, ettet arvaa, kuinka kauan olet ollut täällä haudattuna — vain kolme päivää —. Minä kyllä toisin kellon sinne laatikollesi, mutta pelkään, että minua kaivataan. Näin sanoen hän meni.
Noin tunnin kulutta tunsin selvään prikin liikkuvan ja kiitin onneani, että vihdoinkin olin kunnialla alottanut matkani. Tyytyväisenä päätin olla hyvällä tuulella levollisesti ja odotella tapausten kulkua, kunnes saisin vaihtaa laatikon tilavampaan, vaikka tuskin mukavampaan kajuuttaan. Ensi huoleni oli hakea kello. Jätin vahakynttilän palamaan ja hapuilin pimeässä, nuoraa pitkin, joka teki lukemattomia mutkia, niin että pitkän matkan retuutettuani toisinaan tulin jalan tai parin päähän entiseltä paikaltani. Lopulta saavuin kumminkin naulalle ja saatuani käsiini mitä olin lähtenyt hakemaan, palasin retkeilyltäni kello tallella taskussani. Katselin nyt niitä kirjoja, joita ajatteleva ystäväni oli minulle hankkinut, ja valitsin luettavakseni Lewisin ja Clarken tutkimusmatkan Columbia-joen suulle. Sillä huvittelin jonkun aikaa, kunnes väsyneenä huolellisesti sammutin valkean ja pian vaivuin sikeään uneen.
Herättyäni mieleni oli kummallisen hämmentynyt ja vähän aikaa kului ennenkuin saatoin täysin tajuta asemaani. Vähitellen kuitenkin muistini palasi. Iskin tulta ja katsoin kelloa, mutta se oli pysähtynyt eikä minulla siis ollut mitään keinoa määritelläkseni, kuinka kauan olin nukkunut. Jäseneni olivat perin jäykistyneet ja minun täytyi niitä venytellä seisomalla korien välissä. Samassa tunsin oikeaa suden nälkää ja mieleeni muistui kylmä lampaanpaisti, jota olin syönyt juuri ennen maatapanoani ja joka oli maistunut erinomaiselta. Mutta kuinka hämmästyinkään huomatessani sen olevan täydessä mätänemistilassa! Tämä seikka saattoi minut hyvin levottomaksi, sillä muistaen kuinka sekavassa mielentilassa olin herätessäni ollut, rupesin arvelemaan nukkuneeni tavattoman kauan. Ruuman tukahduttavalla ilmalla oli tässä varmaankin ollut osansa ja se saattoi lopulta tuottaa mitä vakavimpia seurauksia. Päätäni pakotti kovasti, ja minä kuvittelin jo joka henkäyksen tuntuvan vaikealta; sanalla sanoen — tuhannet synkät tunnelmat painoivat mieltäni. En kuitenkaan uskaltanut avata luukkua tai muullakaan tavoin herättää huomiota, vaan vedin kellon ja koetin olla mahdollisimman tyytyväinen.