Ratsastajat lähestyivät verkkaisesti. Bridge odotti, kunnes he olivat vain muutaman metrin päässä talosta, ja huusi sitten: »Nyt! Antakaa paukkua!» Yläkerran ikkunoista räiskähti Pesitan joukkueeseen tähdätty kiväärituli. Kolme ratsumiestä horjahti satulasta, pudoten maahan, ja kaksi hevosta kellahti kumoon. Kiroillen ja kirkuen pyöräyttivät muut rosvot ratsunsa ympäri ja laskettivat täyttä neliä konttoriin päin puolustajien kuulien seuraamina.
»Eipä niinkään huonosti», kehui Bridge. »Uskallanpa väittää, että herra Pesita on hieman ällistynyt — ja kiukuissaan. He menevät tuonne konttorin taakse. Siellä he viipyvät muutamia minuutteja neuvottelemassa ja rohkaisemassa luontoaan yrittääkseen uudelleen. Seuraavalla kerralla he hyökkäävät toiselta suunnalta.
— Te kaksi», jatkoi hän, puhuen meksikkolaisille, »sijoittukaa talon itäiselle ja eteläiselle seinälle! Sing voi jäädä tänne herra Hardingin luokse. Minä menen pohjoiselle, konttorin puoliselle seinälle. Ampukaa ensimmäistä miestä, joka pistää päänsä näkyviin: Jos kykenemme pitämään puoliamme pimeään saakka, niin meidän ehkä onnistuu paeta. Älkää missään tapauksessa päästäkö ainoatakaan rosvoa niin lähelle, että hän voisi sytyttää talon tuleen. Sitä he koettavat.»
Kului viisitoista minuuttia, ennen kuin toinen hyökkäys tehtiin. Viisi satulasta laskeutunutta ratsastajaa syöksyi taloa kohti pohjoispuolelta. Mutta kun Bridge kellisti ensimmäisen, ennen kuin hän oli ehtinyt kymmenen askeleen päähän konttorirakennuksesta, ja haavoittanut toista, peräytyivät hyökkääjät suojaan.
Iltapäivän aikana Pesita tuon tuostakin koetti saada miehiään talon seinustalle, mutta joka kerta heidät ajettiin takaisin. Vihdoin rosvot eivät enää yrittäneetkään sytyttää rakennusta palamaan eikä vallata sitä rynnäköllä, vaan tyytyivät silloin tällöin ampumaan jonkun laukauksen.
»He odottavat pimeätä», selitti Bridge Hardingille vihollisuuksien keskeydyttyä vähäksi aikaa. »Sitten olemme mennyttä kalua, jolleivät pojat ajoissa palaa joen tuolta puolen.»
»Emmekö voisi pujahtaa täältä tiehemme pimeän tultua?» kysyi Harding.
»Se on ainoa toivomme, jollemme saa apua», vastasi Bridge.
Mutta kun ilta sitten pimeni ja viisi piiritettyä koetti poistua talosta konttorin vastaiselta puolelta, tervehdittiin heitä karabiinien välähdyksillä ja viuhuvilla kuulilla. Toinen meksikkolaisista puolustajista kaatui saatuaan kuolettavan haavan, ja toiset ehtivät hädin tuskin kiskoa hänet sisään ja teljetä oven jälleen, kun jo viisi Pesitan miestä hyökkäsi heidän varustuksiaan vastaan. Vihdoin saatiin ahdistajat karkotetuksi, ja taaskin keskeytyi taistelu toistaiseksi. Mutta kaikki pakotoiveet olivat menneet, ja Bridge sijoitti puolustajat jälleen yläkerran ikkunoihin pitämään silmällä talon luokse mahdollisesti pyrkiviä vihollisia.
Tuntien hitaasti vieriessä kävi aseman toivottomuus kaikille selväksi. Heidän ammuksensa olivat melkein lopussa — kullakin oli jäljellä vain muutamia panoksia — ja ilmeisestikään Pesita hillittömän kostonhimon kannustamana ei hellittäisi, ennen kuin saisi heidän linnoituksensa valtaansa ja heidät kaikki uhreikseen.