Taaskin Rozales kumarsi ja lähti. Tällä kertaa häntä ei kutsuttu takaisin.
Billy tapasi Bridgen ja Miguelin istumassa maassa kaksi likanaamaista sotilasta vartijoinaan. Viimemainitut olivat jonkun matkan päässä. He eivät estäneet Billyä lähestymästä vankeja, vaikka he olivat hieman kummastuneen näköisiä, kun hän asteli heidän luokseen vartioimattomana.
Billy istuutui Bridgen viereen ja purskahti nauramaan.
»Mikä sinua huvittaa?» kysyi Bridge. »Surmataanko meidät hirttämällä eikä ampumalla?»
»Ei kummallakaan tavalla», vastasi Billy. »Minä olen kapteeni. Mitä arvelet siitä?»
Hän selosti, mitä hänen ja Pesitan kesken oli tapahtunut Bridgen ja
Miguelin kuunnellessa tarkkaavasti hänen kertomustaan.
»Se näytti minusta ainoalta jekulta pelastaaksemme nuppimme», selitti
Billy. »Olimme pahemmassa klikissä kuin olin luullut.»
»Heitä sikseen jätkien sanat, Billy», kehoitti Bridge, »ja puhu siivoa kieltä. Tiedäthän itsekin osaavasi.»
»Olet oikeassa, veikko», myönsi Billy sävyisesti. »Minulta näet aina unohtuu se, kun minulla on jotakin perin tärkeätä jutusteltavana. Silloin turvaudun jälleen entiseen murteeseeni. No niin, kuten aioin sanoa, en olisi suostunut tekemään Sitä, jollet Sinäkin olisi saanut jäädä, mutta hän ei taipunut ottamaan sinua. Hän vihaa katkerasti kaikkia gringoja, ja se juttu, jonka latelit hänelle, että minä muka olin kotoisin jostakin vieraasta Granavenuu-nimisestä maasta, kävi täydestä kuin väärä raha. Hän ilmoitti, että jollen jäisi häntä auttamaan, hän nitistäisi meidät kaikki.»
»Miten on sen paukun laita, josta mainitsit?» tiedusti Bridge.