»Viekää koninne hakaan ja tulkaa sitten takaisin!» hän käski. »Annan teidän koettaa.»
»Kiitos!» vastasi Bridge.
»Pelkään, ettei hänestä ole mihinkään», virkkoi Grayson suruissaan
Bridgen poistuttua äänenkantaman päähän.
»Minä pikemminkin luulen hänen kelpaavan», arveli isäntä. »Hän on sivistynyt mies, Grayson — se käy selville hänen käyttäytymisestään vieläkin varmemmin kuin hänen englanninkielestään, joka on erinomaista. Todennäköisesti hän on yksi maailman murjomien suuren armeijan jäseniä. Maailma on heitä täynnänsä, onnettomia pahuksia. Antakaa hänen yrittää, Grayson! Ja joka tapauksessa saamme hänestä yhden amerikkalaisen lisäksi, ja nyt merkitsee yksikin jotakin.»
»Niin, se on totta; mutta toivoakseni emme tarvitse käyttää aseita, ennen kuin te ja neiti Barbara olette poissa.»
»Toivottavasti ei, Grayson; mutta sitä on mahdoton tietää tällaisissa oloissa kuin täällä nyt. Uskotteko voivanne hankkia meille matkustusluvan kenraali Villalta?»
»Villa kyllä antaa meille paperin», vastasi Grayson, »mutta siitä ei ole meille mitään hyötyä, jos rajalle mennessämme kohtaamme muitakin kuin Villan väkeä. Tuo Pesita-lurjus huolestuttaa minua pahemmin. Hän vihaa kaikkia amerikkalaisia ja erittäinkin El Orobon ranchoa.
— Kuten tiedätte, torjuimme hänen ryöstöretkensä noin kuusi kuukautta sitten — surmasimme hänen miehiään puoli kymmentä; eikä hän ikinä anna sitä anteeksi. Villalta ei liikene riittävän suurta turvajoukkoa saattamaan meitä rajalle, eikä hän voi taata rautateiden turvallisuutta. Asemamme näyttää perin vakavalta, sir — en ymmärrä, mitä lempoa varten tulitte tänne.»
»En minäkään, Grayson», myönsi päämies. »Mutta täällä nyt olen, ja meidän on käännettävä kaikki parhain päin. Koko mellakka saattaa asettua — niin on käynyt ennenkin — ja ehkä nauramme omalle pelollemme muutaman viikon perästä.»
»Nykyisestä sekasorrosta ei tule loppua, ennenkuin raidallinen tähtilippu hulmuaa Chihuahuan yläpuolella», jupisi Grayson äreästi.