XX.
Rokonarpinen meksikkolainen astui ihan likelle Shannonia ja tarttui hänen ratsunsa suitsiin.
»Te pidätte», hän sanoi huonolla englanninkielellä, »meitä kirotun typerinä. Jollette tule Allenin lähettämänä, ei käyntinne ole meille hyväksi. Mitä haette? Puhukaa totta ja vikkelästi, hemmetin vikkelästi! Muutoin ette ikinä enää palaa täältä kertomaan, missä olemme, ja tuomaan poliiseja kimppuumme!»
Hänen sävynsä oli häijyn kiukkuinen ja eleensä uhkaavat.
Ei ollut mitään haittaa siitä, jos hän puhuisi näille miehille totta, vaikka epäiltävää oli, uskoisivatko he häntä. Hän oivalsi olevansa pinteessä, josta hänen ei olisi helppo selviytyä. Hän oli ilmoittanut miehille olevansa yksin, ja jos he epäilisivät hänen vaikuttimiaan, voisivat he varsin hyvin tuhota hänet. Hän tiesi, kuinka vähän rikolliset meksikolaiset panevat arvoa ihmishengelle — erittäinkin vihatun gringon hengelle.
»Olen tullut varoittamaan teitä, koska eräs ystäväni aikoo väijyä teitä ensi perjantaiyönä. Hän ei tiedä, keitä olette ja mitä tuotte kukkuloilta. Minä tiedän ja olen senvuoksi varma, että mieluummin surmaatte hänet kuin antaudutte kiinni, enkä minä tahdo, että hän saa surmansa. Siinä kaikki.»
»Mistä tiedätte, mitä kuljetamme kukkuloilta laaksoon?»
»Allen ilmaisi sen minulle.»
»Allenko ilmaisi? En usko teitä. Tiedättekö, missä Allen on?»
»Hän on Los Angelesin vankilassa. Kuulin hänen mainitsevan tästä asiasta eräälle miehelle Los Angelesissa viime heinäkuussa.»