Hän oivalsi, minkälaisen vaikutuksen todistukset tekisivät valamiehiin, kun hän ei voinut edes itselleenkään ehdottoman varmasti vakuuttaa, ettei hän sinä yönä ollut poistunut huoneestaan. Eikä hän kovin kiihkeästi halunnutkaan torjua itseään kohtaan kohdistettua syytöstä, koska hän sisimmässään uskoi, että Crumbin oli surmannut Shannon. Hän ei edes välittänyt puhua puolestaan.
Shannonia vastaan esitetyt todistukset eivät olleet niin raskauttavia. Vaikuttimena voitiin pitää sitä, että Crumb tunsi hänen entisyytensä ja oli turmiollisesti sekaantunut siihen. Ainoa suoranainen todistus häntä vastaan oli leirin palvelijan kertomus, että hän oli lakaissut pois tieltä mahdollisesti näkyneet kavion jäljet. Custerista tuntui, että Shannonia oikeudenmukaisesti voitaisiin korkeintaan syyttää rikoksen salaamisen avustamisesta, jos nimittäin valamiehistö julistaisi hänet, Custerin, syylliseksi.
Vielä kuulusteltiin useita todistajia, joiden lausunnot koskivat vähäarvoisilta näyttäviä seikkoja. Kävi kuitenkin selville, että Crumb oli kuollut neljäkymmentäviisikaliiberisen pistoolin kuulasta, että Custer Penningtonilla oli sellainen ase ja että se ynnä panosvyö silloin, kun hänet pidätettiin, löydettiin koteloineen huolimattomasti viskattuna hänen vuoteelleen.
Kun Shannon Burke meni puolustusaitioon kohdistuivat kaikkien katseet häneen. Niitä eivät vetäneet puoleensa ainoastaan hänen kauneutensa ja nuoruutensa, vaan myöskin sairaloinen mielenkiinto, jota hänen Hollywoodissa viettämänsä elämän paljastaminen luonnollisestikin herätti oikeussalin tavallisissa vieraissa. Sellaisestakin ihmisestä, jolla oli mitä laajin maailmankokemus, tuntui uskomattomalta, että tämä hienostunut tyttö, jonka pehmeä, sointuva ääni ja tyyni käytös olivat varmana todistuksena synnynnäisestä siveellisyydestä, olisi voinut olla sama nainen, joka Slick Allenin todistuksen mukaan oli näytellyt niin paheellista ja alentavaa osaa.
Allenin silmät olivat tähdätyt häneen, ja niissä oli sama jännittynyt ja tutkiva ilme kuin silloinkin, kun hän viimeisen kerran oli käynyt Vista del Pason huvilassa, ikäänkuin hän olisi koettanut muistella jotakin henkilöä, jonka kasvot hän oli melkein unohtanut.
Vaikka Shannon sanoi sanottavansa koruttomasti ja avomielisesti, olivat hänen hermonsa ilmeisesti ankarassa jännityksessä. Hänen kertomansa tarina, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta sekä syyttäjien että puolustajien aavistamatta, vaikutti kuin pommin räjähdys heihin kaikkiin. Se tuli sen jälkeen, kun jo näytti siltä, että viimeinen rengas oli taottu siihen ketjuun, joka osoitti Custer Penningtonin syylliseksi. Silloin hän oli pyytänyt, että hänen sallittaisiin puhua ja kertoa tarinansa omalla tavallaan.
»En tavannut herra Crumbia», hän kertoi, »lähdettyäni Hollywoodista viime vuoden heinäkuun kolmantenakymmenentenä päivänä, ennen kuin sen päivän iltapuolella, jona hänet tapettiin. En myöskään ollut kirjeenvaihdossa hänen kanssaan. Se, mitä kerran Allen mainitsi siitä, että olen ollut huumausaineiden orja, on totta; mutta hän ei kertonut, että siksi minut teki Crumb ja että siirryttyäni asumaan Ganadoon voitin sen tottumuksen. En ole elänyt Crumbin kanssa avioelämää. Hän käytti minua kaupustelemaan huumausaineita puolestaan. Minä pelkäsin häntä enkä tahtonut palata hänen luokseen. Poistuessani en edes ilmaissut hänelle, minne lähdin.
— Samana päivänä, jona hänet surmattiin, kohtasin iltapuolella hänet sattumalta eversti Penningtonin talon patiossa. Penningtoneilla ei ollut aavistustakaan minun ja Crumbin välisistä suhteista. Tunsin, että he eivät olisi sietäneet minua, jos olisivat tietäneet, millainen olin ollut. Crumb vaati minua palaamaan luokseen ja uhkasi paljastaa minut, jos kieltäytyisin. Tiesin, että hän aikoi olla cañonissa sinä yönä. Ratsastin sinne ja ammuin hänet. Seuraavana aamuna menin sinne uudelleen ja koetin sotkea hevoseni jäljet, sillä olin oppinut Custer Penningtonilta, että joskus oli helppo tuntea kengitetyn hevosen jäljet niille ominaisista tuntomerkeistä. Siinä kaikki. Lisään vain, ettei herra Pennington ole tiennyt tekoani eikä ole ollut siinä osallisena.»
Hetkisen näytti siltä kuin hänen lausuntonsa olisi kumonnut viranomaisten kanteen Penningtonia vastaan. Mutta oli ilmeistä, ettei tutkintotuomari pitänyt sitä totuudenmukaisena, sillä hän pani Shannonin ja todistajat ristikuulusteluun ja kutsui myöhemmin lisää todistajia. Hänen todistustaan ei voitu kumota, mutta toisaalta ei hän voinut osoittaa, että hänellä olisi milloinkaan ollut viidenviidettä kaliiberin pistoolia, eikä selittää, mitä hän oli tehnyt sille rikoksen jälkeen.
Ristikuulustelun aikana tuli ilmi vielä monta vähäarvoiselta tai merkityksettömältä tuntuvaa seikkaa kuten esimerkiksi sen keskisen lännen kaupungin nimi, jossa Shannon oli syntynyt. Tämä mitätön kohta oli ainoa, joka näytti vähääkään tehonneen Alleniin. Kuka hyvänsä, joka olisi silloin häntä tarkkaillut, olisi nähnyt hänen kasvoilleen äkkiä leviävän epäilevän, tyrmistyneen ilmeen, ja hänen kovat piirteensä laukesivat niin, että ne jossakin toisessa ihmisessä olisivat kuvastaneet tuskaa.