»Kelpo isä Claude ei tunne Norman of Tornia, jos luulee hänen vanhan akan tavoin livistävän karkuun takaovesta, koska miekka välkkyy etuovella.»
Sitten hän oikaisihe ja puhutteli roistoja.
»En tiedä, mitä kaunaa teillä on tätä hyvää ystävääni vastaan, enkä välitäkään sitä tietää. Se riittää, että hän on Norman of Tornin ystävä ja että Norman of Torn on täällä mieskohtaisesti tunnustamassa ystävyyden velvoituksen. Kavahtakaa, suunnattoman lian ja valtavan löyhkän ritarit!» Ja miekka kädessä hän ponnahti pöydän ylitse, karaten ällistyneen johtajan kimppuun.
Pienessä huoneessa voi vain kaksi ahdistaa häntä kerrallaan, ja hänen säilänsä heilui niin rajusti, ja hän suuntasi pistonsa niin varmasti, että lyhyen hetkisen kuluttua Musta Susi virui kuolleena lattialla ja Shandy, punapäinen jättiläinen, oli pahasti, vaikka ei kuolettavasti haavoitettu. Neljä jäljelläolevaa roikaletta peräytyi nopeasti majasta, ja varovaisempi taistelija olisi sallinut heidän mennä rauhassa tiehensä, sillä avoimella paikalla on neljä yhtä vastaan sellainen ylivoima, jota ei kukaan saa rankaisematta uhitella. Mutta Norman of Tornin silmissä väikkyi punaista hänen taistellessaan, ja se houkutteli häntä aina eteenpäin kuumimpaan kahakkaan. Ainoastaan kerran ennen hän oli taistellut elämästä ja kuolemasta, mutta se kerta oli opettanut hänet pitämään siitä, ja hänen kuolemaansa saakka se oli hänen taistelutapansa ominainen piirre, joten sekä ne, jotka kammosivat, vihasivat ja pelkäsivät häntä, että ne, jotka häntä rakastivat, tunnustivat yksimielisesti, ettei Jumala ollut milloinkaan ennen liittänyt samaan ihmiseen niin verrattoman etevää miekkailu taitoa ja niin äärimmäistä pelottomuutta.
Niinpä hän ei nytkään tyytynyt voittoonsa, vaan syöksyi majasta neljän lurjuksen jäljessä. Ulkosalle päästyään he kääntyivät hänen kimppuunsa, mutta hän juoksi heidän keskelleen viuhuville miekkoineen, ja heistä tuntui kuin heidän vastassaan olisi ollut neljä miestä eikä yksi ainoa; niin vikkelästi hän väisti ja pisti jollekin suunnalle ja sivalsi vasta-iskun toisaalle. Hetkisessä oli yksi menettänyt aseensa, toinen kaatunut ja jäljelläolevat kaksi juoksemassa henkensä edestä maantielle päin Norman of Torn ihan kinterillään.
Nuorena, ketteränä ja täysin terveenä hän voitti heidät juoksussa yhtä hyvin kuin miekkailussakin, ja ennenkuin he olivat ennättäneet harpata viittäkymmentä askelta, olivat he molemmat viskanneet pois miekkansa ja langenneet polvilleen rukoilemaan häntä säästämään heidän henkensä.
»Tulkaa takaisin kelpo papin majaan!» komensi Norman of Torn. »Saamme siellä kuulla, mitä hän sanoo.»
Paluumatkalla he tapasivat sen miehen, joka oli menettänyt aseensa, kumartuneena haavoittuneen kumppaninsa puoleen. He olivat Flory-nimisiä veljeksiä, eikä toinen tahtonut jättää toista avuttomaksi. Haavoittunut ei ilmeisestikään ollut hengenvaarassa, minkä vuoksi Norman of Torn käski toisten auttaa hänet majaan, jossa he tapasivat Punapää-Shandyn istumassa seinään nojautuneena kelpo isän kaataessa pullon sisältöä hänen janoiseen kurkkuunsa.
Roiston silmät ihan pullistuivat kuopistaan, kun hän näki neljän kumppaninsa tulevan aseettomina vankeina takaisin pieneen huoneeseen.
»Musta Susi vainajana, Punapää-Shandy ja John Flory haavoittuneina,
James Flory, Silmäpuoli-Kanty ja Erakko-Peter vankeina!» kirkaisi hän.