»Mitä hullua puhetta tämä on, Henry de Montfort? Sisarenne! Mitä tarkoitatte?»
»Niin, sisareni Bertrade, jonka ryöstitte maantieltä kaksi päivää takaperin, sittenkun olitte murhanneet John de Stutevillin palvelijat, jotka olivat saattamassa häntä kotiin vierailulta paroonin tyttären luota. Tiedämme sen olevan teidän työtänne, koska vainajien otsassa oli teidän paholaisenmerkkinne.»
»Shandy!» karjaisi Norman of Torn. »Mitä tämä merkitsee? Kuka on ollut maantiellä hätyyttämässä naisia minun poissa ollessani? Sinä olit täällä päällikkönä minun vieraillessani loordi de Greyn luona. Jos pidät nahastasi, Shandy, puhu totta!»
»Siitä alkaen, kun nujersitte minut kunnon papin majassa, olen palvellut teitä hyvin, Norman of Torn; teidän pitäisi nyt tietää, että olen uskollinen ja etten ole kertaakaan valehdellut teille. Ainoakaan teidän sotilaanne ei ole tehnyt tätä, eikä tämä ole ensimmäinen kerta, jolloin halpamaiset roistot ovat piirtäneet merkkinsä tappamiensa henkilöiden otsaan siten itse välttääkseen epäluulot.»
»Henry de Montfort», virkkoi Norman of Torn, kääntyen vieraansa puoleen, »meillä tornilaisilla ei ole hyvä maine, sen tiedän perin hyvin, mutta ei kenenkään sovi väittää meidän paljastavan miekkaamme naisia vastaan. Sisarenne ei ole täällä. Sen takeeksi annan teille Norman of Tornin kunniasanan. Eikö se riitä?»
»Kerrotaan, ettette koskaan valehtele», vastasi de Montfort. »Kunpa Jumala soisi minun tietää, kuka tämän tihutyön on tehnyt ja mistä päin osaisin etsiä sisartani!»
Äänettömästi de Montfort kääntyi ja poistui. Tuskin oli hänen seurueensa ehtinyt nostosillan ylitse, ennenkuin Tornin linnassa kuhisi kiiruhtavia miehiä ja siellä vallitsi meluinen hyörinä äkillisen hälytyksen johdosta.
Noin kolmen kymmen minuutin kuluttua kantoi viisisataa rautalevyjen suojaamaa hevosta teräsasuiset ratsastajansa synkän linnoituksen porttiholvin alitse, ja joukon etunenässä ratsastava Norman-paholainen suuntasi matkan vinhaa vauhtia Peter of Colfaxin linnalle päin.
Kiemurrellessaan Tornin varustetulta portilta alaspäin pitkin kivikkoista tietä tarjosi tämä lukuisa joukko hurjan ja barbaarisen loistavan näyn.
Miesten varukset olivat kaiken tyylisiä ja kaikista metalleista valmistettuja, saksilaisten muinaisista rengaspaidoista runsaasti koristettuihin, milanolaisiin levyvaruksiin saakka. Kulta- ja hopeakorut, töyhtöisiin kypäreihin, rintasuojuksiin ja kilpiin, jopa hevosten teräspiikkisiin otsalevyihinkin upotetut jalokivet osoittivat, kuinka runsas saalis oli joutunut Norman of Tornin huimien rosvojen osaksi.