Rakennuksen ohitse vievä kapea kuja päättyi äkkiä Thamesin rannassa lahoavaan, puiseen telakkaan, jonka alla joen nokimustat laineet nousivat ja laskivat, loiskuen rapistuvia vaajoja vasten ja kohisten syvällä laiturisillan alla etäisille, linnoituksille, isojen, hurjien satamarottien ja vielä hurjempien, rottamaisten ihmisten tyyssijoille saakka.
Useita kertoja de Vac asteli päästä päähän edestakaisin tällä sysipimeällä kujalla etsiessään sen talon pientä ovea, johon hän pyrki. Vihdoin hän osui sen kohdalle, ja hänen monesti kolkutettuani! miekkansa nupilla sen avasi vanha, siivoton ämmänkuvatus.
»Mitä haluatte säädylliseltä naiselta näin jumalattomaan aikaan?» ärisi hän. »Ahaa, tekö se olettekin, armollinen herra?» ehätti hän lisäämään, kun hänen kädessään olevan kynttilän lepattava liekki valaisi de Vacin kasvoja. »Olkaa tervetullut, armollinen herra, kolminkertaisesti tervetullut! Paholaisen tytär lausuu tervetulleeksi veljensä.»
»Ole hiljaa, vanha noita!» kivahti de Vac. »Eikö se riitä, että kiskot minulta kelpo kolikoita kylliksi paljon voidaksesi koko loppuikäsi käyttää pehmeitä vaippoja ja mässätä, syöden sämpylöitä ja juoden malvasiaviiniä, vai pitääkö sinun vielä vaivata minua katalan kielesi tuskastuttavalla jaarittelulla?
»Onko sinulla vaatteet valmiina mytyssä ja myöskin avain tähän kadotuksen porttiin? Entä huone, oletko sijoittanut paikalleen tänne lähettämäni huonekalut ja lakaissut lattialta ja laipiopalkeista vuosisatojen aikana kasaantuneen lian ja lukinverkot? Niin, ilmassakin oli niiden roomalais-vainajien löyhkä, jotka rakensivat Lontoon kaksitoista vuosisataa siten. Hajusta päättäen arvelenkin, että tässä pahnassa on täytynyt asua roomalaisia sikopaimenia laumoineen, ja uskallanpa väittää, ettet sinä, vanha imisä, ole kajonnutkaan luudalla tähän paikkaan, peläten sotkevasi sukulaistesi ikivanhoja jätteitä.»
»Heretkää lörpöttämästä, herra saatana!» tiuskaisi akka. »Kuuntelen rahojenne puhetta mieluummin kuin teidän omaanne, sillä vaikka ne tulevat kirottuina ja tahrattuina veijarinkädestänne, puhuvat ne kuitenkin yhtä suloisella ja käskevällä äänellä kuin jos ne olisivat ihan äsken lähteneet pyhän kirkon aarrearkuista.
»Mytty on valmis», jatkoi hän sulkien oven nyt sisälle astuneen de Vacin jälkeen, »ja tässä on avain; mutta ensin maksu! En tiedä, millaista rumaa puuhaa suunnittelette, mutta ruma se on, siitä olen varma, koska vaaditte minua pitämään sen niin salassa, ja varmasti joku maksaisi minulle paljon, jos saisi tietää, missä ovat vanha nainen ja lapsi — sisareksenne ja hänen pojakseen te heitä väitätte — jotka niin kiihkeästi haluatte piilottaa Til-muorin ylisille. Sentähden on teidän parasta, hyvä herra, maksaa Til-vanhukselle hyvästi ja lisätä muutamia kultakolikkoja siitä, että hänen kielensä pysyy hiljaa, jos haluatte vankienne saavan rauhaa Til-vanhuksen talossa.»
»Nouda käärö, akka!» vastasi de Vac. »Kultaa saat, kun asia lopullisesti järjestetään; ja saat jopa enemmänkin kuin sovimme, jos kaikki käy hyvin ja sinä pidät kurissa riivatun kielesi.»
Mutta vanhan naisen uhkaukset olivat jo herättäneet de Vacissa levottomuuden tunteen, joka olisi monin kerroin väkevämpänä heijastunut ämmään, jos hän olisi tiennyt, minkä päätöksen hänen sanansa olivat synnyttäneet iäkkään miekkailumestarin mielessä.
De Vacin yritys oli niin vakava, ja sen ilmitulon seuraukset olisivat olleet niin vaaralliset, ettei hänen kannattanut jättää mitään petollisen juonittelukumppanin varaan. Tosin hän ei ollut edes vihjannut, kuinka suunnattomaan salahankkeeseen hän aikoi tämän vanhan naisen sekoittaa, mutta hänen tiukat, asian salassapitämistä koskevat määräyksensä olivat riittäneet herättämään toisessa epäluuloja ja samalla lietsomaan hänen uteliaisuuttaan ja ahneuttaan. Senvuoksi olisi risakenkäisen Til-mummon hyvinkin sopinut valittaa, jos hänellä olisi ollut edes hämärää aavistusta de Vacin mielessä liikkuvista ajatuksista; mutta ne ylimääräiset kultakolikot, jotka miekkailumestari tipautti hänen kuihtuneeseen käteensä hänen luovutettuaan vaatekäärön, tehosivat hyvin ja taivuttivat hänet olemaan uskollinen ja hillitsemään kieltänsä toistaiseksi.