»Keitä olette ja mikä on asianne? Sota vaiko rauha?»
»Päällikkömme on Norman of Torn; hän on tullut rauhallisissa aikeissa auttaessaan erästä de Montfortia», vastasi Shandy. »Hän haluaisi tulla linnaan mukanaan yksi seuralainen, herra kreivi.»
»Uskaltaako Norman of Torn astua Simon de Montfortin linnaan — arveleeko hän minun pitävän rosvojen majapaikkaa?» kiljaisi raju soturivanhus.
»Norman of Torn uskaltaa ratsastaa, mihin hän itse haluaa, koko Englannissa», kerskasi punatukkainen jättiläinen. »Haluatteko tavata häntä rauhallisesti, mylord?»
»Tulkoon hän sisälle!» myöntyi de Montfort. »Mutta ei minkäänlaisia koirankureja! Meitä on täällä tuhat miestä, hyvin aseistettuja ja taistelukuntoisia.»
Shandy palasi isäntänsä luokse ja vei sen vastauksen, minkä jälkeen
Norman of Torn ja Bertrade de Montfort yhdessä ratsastivat nostosillan
ylitse ja porttiholvin alitse Leicesterin kreivin, Englannin kuninkaan
Henrik kolmannen langon, linnaan.
Tyttö oli yhäti kiedottuna suojelijansa laajaan viittaan, sillä oli satanut, joten hän ratsasti isänsä väen silmien editse kenenkään häntä tuntematta. Linnan pihalla heitä vastassa olivat Simon de Montfort ja hänen poikansa Henry ja Simon.
Tyttö heittäytyi kiihkeästi ratsailta, viskasi henkipaton vaipan syrjään ja syöksyi hämmästynyttä isäänsä kohti.
»Mitä tämä merkitsee?» huudahti de Montfort. »Onko tuo vintiö kohdellut sinua loukkaavasti tai arvottomasti?»
»Sinä pelkurimainen valehtelija!» kiljaisi Henry de Montfort. »Vasta eilen vannoit kunniasanallasi, ettei sisareni ole vankinasi, ja minä hupsu, uskoin.» Ja sen sanottuaan nuori mies karkasi miekka paljaana Norman of Tornin kimppuun.