Hankaamalla jaloillaan siipiänsä heinäsirkka saattaa säikäyttää kokemattoman henkilön luulemaan, että polulla väijyy piilossa oleva kalkkarokäärme. Mutta kun iso mustaselkä antaa varoituksensa kuulua, ei kukaan erehdy luuleman sitä heinäsirkan ääneksi.
Samanlainen on kuoleman korina ihmisen kurkussa.
Thandar tunsi, että loppu oli käsissä. Hän näki, kuinka ankarasti vanhus ponnisteli koettaessaan torjua luotaan heltymätöntä niittomiestä voidakseen vielä puhua. Kuolevan silmissä oli kysyvä ja vetoava ilme. Thandar ei voinut ymmärtää sitä väärin.
Hän ojensi kätensä ja tarttui Nadaran käteen.
»Minun maassani tulee meistä aviopuolisot», lausui hän. »Kukaan muu ei saa Nadaraa omakseen, ja merkiksi siitä, että hän on Thandarin, on hänen aina pidettävä tätä sormessaan.» Hän irroitti sormestaan uhkean timanttisormuksen ja pujotti sen Nadaran vasemman käden nimettömään sormeen.
Vanhus näki sen. Hänen kasvoilleen levisi hymyilyä muistuttava huojennuksen ja tyytyväisyyden ilme, kun hän ähkäisten huoahti ja vaipui hervottomana Thandarin käsivarsille — kuolleena.
Saman päivän iltapuolella kantoivat nuoret miehet Nadaran kasvatusisän ruumiin kallion laelle lähes kilometrin päähän luolista. Mitään juhlallisia menoja ei ollut. Silloin Waldo Emerson kuitenkin näki ihmisten alkuperäisen hautajaissaattueen — yksinkertaisen, järjen ja tarpeen vaatimusten mukaisen —- josta ihmisrotu on taantunut käyttämään nykyisten sivistyskansojen komeilevia, naurettavia, tartuntaa levittäviä hautajaisia.
Isonyrkin määräyksen mukaan nuoret miehet veivät arvottoman ruumiin sopivan välimatkan päähän luolista ja jättivät sen sinne, missä petoeläimet ja -linnut pitivät huolta sen nopeasta hajoamisesta.
Nadara itki hiljaa. Vanhahko nainen, jonka suussa oli yksi ainoa hammas, huomasi hänet ja alkoi valittaa myötätunnosta. Valittelun houkuttelemina liittyi heidän seuraansa pian muita naisia, joihin tarttui naissukupuolen perinnöllinen, kummallinen hysteria, niin että he alkoivat säestää hampaattoman voivotuksia.
Omien ääniensä kiihdyttäminä he pian kirkuivat ja parkuivat kamalana kuorona. Sitten saapui Isonyrkki ja hänen seurassansa muita miehiä. Melu kiusasi heitä, ja he kävivät murehtijain kimppuun nyrkkeineen ja hampaineen, hajoittaen heidät eri suunnille. Siten päättyi juhlatilaisuus.