Tytön saattaja kertoi taaskin, miten vangitseminen oli käynyt. Hän selosti kaikki tapahtumat sellaisinaan ja kaunistelematta; hänen äänensä oli yhtä ilmeetön kuin hänen kasvonsakin olivat; ja hänen kertomustaan kuunneltiin samalla tavoin kuin se esitettiinkin. Näillä olennoilla ei näyttänyt olevan lainkaan tunteita, ei ainakaan niiden ilmaisemiskykyä. Oli mahdoton päätellä, minkä vaikutuksen selostus teki heihin tahi kuulivatko he edes sitä. Heidän ulkonevat silmänsä tuijottivat hievahtamatta, ja heidän suulihaksensa supistuivat ja venyivät silloin tällöin. Tottumus ei saanut tytön heitä kohtaan tuntemaa kauhua lieventymään. Kuta enemmän hän heitä näki, sitä inhoittavammilta he tuntuivat. Usein vavahti hänen ruumiinsa suonenvedontapaisesti, kun hän katseli kaldaneja, mutta kun hänen katseensa siirtyi kauniisiin ruumiisiin ja hän sai hetkiseksi tungetuksi päät pois mielestään, vaikutti se rauhoittavasti ja virkistävästi, vaikkakin ruumiit viruessaan lattialla olivat täysin yhtä kammottavia kuin ruumiiden olkapäillä olevat päät. Mutta kaameinta, kammottavinta oli nähdä päiden ryömivän hämähäkinjaloillaan. Heliumin Tara oli varma siitä, että hän kirkuisi, jos joku niistä tulisi hänen likelleen ja koskettaisi häntä, ja jos taas joku koettaisi kavuta hänen jäsenilleen — huu! — se ajatuskin pyörrytti.
Sept palasi huoneeseen. "Luud tahtoo nähdä sinut ja vangin. Tulkaa!" hän käski ja kääntyi kammion vastaisessa seinässä olevalle ovelle. "Mikä on nimesi?" Hän kohdisti kysymyksensä tytön saattajalle.
"Olen Ghek, Luudin vainioiden kolmas työnjohtaja", vastasi mies.
"Entä hänen?"
"En tiedä."
"Eipä väliä. Tulkaa!"
Heliumin Taran ylimykselliset kulmakarvat kohosivat. Eipä väliä, tosiaankin! Ei väliä, kuka hän oli, Heliumin prinsessa, Barsoomin sotavaltiaan ainoa tytär!
"Malttakaahan!" hän huudahti. "On paljonkin väliä sillä, kuka olen. Jos aiotte viedä minut jedinne luokse, voitte ilmoittaa Heliumin prinsessa Taran, Barsoomin sotavaltiaan John Carterin tyttären."
"Pysy hiljaa!" komensi Sept. "Puhu silloin, kun sinua puhutellaan!
Seuratkaa minua!"
Heliumin Tara oli melkein tukehtua kiukkuunsa. "Tule!" kehoitti Ghek, tarttuen hänen käsivarteensa, ja Heliumin Tara lähti. Hän oli pelkkä vanki. Hänen asemansa ja arvonimensä eivät tehonneet vähääkään näihin epäinhimillisiin hirviöihin. Hänet vietiin lyhyttä S:n muotoista käytävää myöten kammioon, jonka seinät olivat yltyleensä päällystetyt samalla valkealla, tillimäisellä aineella kuin valomuurien sisäpinta. Lattian rajassa oli seinissä useita pyöreitä aukkoja, jotka kuitenkin olivat suuremmat kuin hänen aikaisemmin näkemänsä samanlaiset reiät. Useimmat näistä aukoista olivat suljetut ja sinetöidyt. Suoraan sisäänkäytävän vastapäätä oli niistä yksi, kultapuitteinen, ja sen yläpuolella omituinen, samasta kalliista metallista upotettu merkki.