Hän ei yrittänyt enää sinä päivänä käydä Paulvitshin luona, vaan puuhaili muuta. Hänellä oli aina ollut runsaasti käyttövaroja, joten hän tarpeen tullen saattoi helposti kerätä muutaman satapuntasen. Osan näistä rahoista hän pani erilaisiin ostoksiin, jotka hän kenenkään tietämättä kuljetti salaa taloon, palatessaan kotiin myöhään iltapäivällä.
Seuraavana aamuna hän, annettuaan isälleen aikaa ennättää hänen edelleen ja päättää kaupan Paulvitshin kanssa, riensi venäläisen asuntoon. Tietämättä mitään miehen todellisesta luonteesta ei poika tohtinut täydellisesti luottaa häneen pelosta, että ukko ei ainoastaan kieltäytyisi häntä auttamasta, vaan ilmoittaisi koko asian isälle. Sensijaan hän pyysi lupaa saattaa Ajaxia Doveriin. Hän selitti, että vanhus siten säästyisi vaivaloisesta matkasta, samalla kun saisi pistää usean punnan kukkaroonsa, sillä poika lupasi maksaa venäläiselle hyvin.
"Siinä ei edes ole mitään pelkoa ilmitulosta", jatkoi hän, "koska minun otaksutaan matkustavan iltapäiväjunassa kouluun. Sensijaan pujahdankin tänne, sittenkun ne ovat jättäneet minut junaan. Niin voin saattaa Ajaxia Doveriin, nähkääs, ja myöhästyn koulusta vain päivän. Kukaan ei saa siitä mitään vihiä, mitään haittaa ei siitä ole, ja minä saan viettää vielä yhden päivän Ajaxin kanssa ennenkuin sen ainiaaksi menetän."
Suunnitelma soveltui mainiosti Paulvitshin omaan. Jos hän olisi tiennyt, mitä muita tuumia pojalla oli, olisi hän epäilemättä luopunut omasta kostohankkeestaan ja kaikesta sydämestään auttanut poikaa hänen suunnitelmansa toimeenpanemisessa, mikä olisikin ollut Paulvitshille parempi, jos hän olisi kyennyt lukemaan tulevaisuutta vain muutaman lyhyen tunnin eteenpäin.
Sinä iltapäivänä sanoivat loordi ja lady Greystoke pojalleen hyvästi ja saattoivat hänet turvallisesti junaan ensiluokan vaunuosastoon, jossa hän muutamassa tunnissa matkustaisi kouluun. Mutta tuskin he olivat lähteneet hänen luotaan, kun hän keräsi matkalaukkunsa, astui junasta ja meni ajurien odottelupaikalle aseman ulkopuolelle. Täältä hän otti ajurin kyyditsemään hänet venäläisen asunnolle. Sinne hän saapui hämärissä. Paulvitsh jo odotteli häntä. Mies käveli hermostuneesti lattialla. Apina oli vahvalla köydellä kytketty sänkyyn. Ensi kertaa näki Jack Ajaxin siten kytkettynä. Hän vilkaisi kysyvästi Paulvitshiin. Mies mutisi vastaukseksi, että apina kaiketikin oli arvannut joutuvansa poislähetetyksi ja että hän pelkäsi sen yrittävän karata.
Paulvitshilla oli kädessään toinen köydenpätkä. Sen päässä oli silmukka, jota hän alati hypisteli. Hän käveli kävelemistään edestakaisin huoneessa. Hänen rokonarpiset piirteensä värähtelivät hirveästi hänen mumistessaan itsekseen. Poika ei ollut koskaan nähnyt häntä tuollaisena, ja hän kävi levottomaksi. Vihdoin Paulvitsh pysähtyi huoneen vastakkaiselle sivulle kauaksi apinasta.
"Tulehan", sanoi hän pojalle, "niin näytän sinulle, kuinka sinun on köytettävä apina, jos se matkalla osoittaisi kapinan merkkejä."
Poika nauroi.
"Se ei ole tarpeellista", vastasi hän. "Ajax tekee mitä hyvänsä käsken sen tehdä."
Vanhus polki vihaisesti jalkaansa. "Tule tänne, sanon minä", toisti hän. "Jollet tee niinkuin sinua neuvon, niin et saata apinaa Doveriin — minä en ota itselleni vastuuta sen karkaamisesta."