Ja niin kävi, että Tantor, norsu, maksoi kiitollisuudenvelkansa Apinain Tarzanille, lujittaen yhä kiinteämmäksi sitä ystävyyttä, joka oli vallinnut heidän välillään siitä alkaen, kun Tarzan pienenä, ruskeana poikasena ratsasti Tantorin leveässä selässä kuutamoisessa viidakossa päiväntasaajan tähtien tuikkiessa.
KOLMAS LUKU
Taistelu balusta
Tika oli tullut äidiksi. Apinain Tarzanin mieltä se kiinnitti tavattomasti, todellisesti paljon enemmän kuin Taugin, isän, mieltä. Tarzan piti hyvin paljon Tikasta. Eivät edes tulevan äitiyden huolet olleet tyyten tukahduttaneet nuoruudenaikaista hilpeyttä, vaan Tika oli pysynyt hyväluontoisena kisatoverina sellaisessakin iässä, jolloin Kertshakin heimon muut naaraat olivat muuttuneet varttuneiden tapaan juron arvokkaiksi. Hän tunsi vieläkin lapsellista riemua alkeellisista leikeistä, hippasilla- ja piilosillaolosta, jotka Tarzanin tuottelias ihmisjärki oli kehittänyt.
Hippasillaoleminen puiden latvoissa on kiihoittavan innostavaa ajanvietettä. Tarzan nautti siitä, mutta hänen lapsuutensa aikaiset nuoret koiraat olivat aikoja sitten hylänneet moiset lapselliset kujeet. Tika oli kuitenkin aina ollut valmis leikkimään, hyljeksien sitä vasta vähän ennen pienokaisen tuloa. Mutta kun hänen esikoisensa syntymäaika läheni, niin Tikakin muuttui.
Ilmeinen muutos hämmästytti ja loukkasi Tarzania äärettömästi. Eräänä aamuna hän näki Tikan kyyröttävän alhaalla riippuvalla oksalla, painaen hyvin lujasti rintaansa vasten jotakin — jotakin hyvin pientä, joka kiemurteli ja sätkytteli. Tarzan lähestyi; hänet oli vallannut uteliaisuus, yhteinen ominaisuus kaikille olennoille, joiden aivot ovat kehittyneet mikroskooppista tasoa korkeammalle.
Tika muljautti silmiään häneen päin ja puristi vääntelehtivää pienokaista vielä tiukemmin itseään vasten. Tarzan meni lähemmäksi. Tika vetäytyi poispäin ja paljasti torahampaansa. Tarzan oli ymmällä. Koko heidän yhdessäoloaikanaan ei Tika ollut kertaakaan paljastanut hänelle hampaitaan muutoin kuin leikillä; mutta tällä kertaa hän ei näyttänyt leikkisältä. Tarzan työnsi ruskeat sormensa tuuheaan, mustaan tukkaansa, kallisti päänsä sivulle ja tuijotti hölmistyneenä. Sitten hän siirtyi hiukan lähemmäksi, kurottaen kaulaansa nähdäkseen paremmin Tikan sylissä olevan olion.
Naaraksen hampaat upposivat hänen kyynärvarteensa, ennenkuin hän ehti vetäistä kättään pois, ja Tika ajoi lyhyen matkan häntä takaa hänen suinpäin paetessaan puita myöten; mutta pienokaistaan kantava Tika ei kyennyt saavuttamaan apinamiestä. Tarzan pysähtyi turvallisen välimatkan päähän ja kääntyi katselemaan entistä leikkikumppaniaan salaamatta ällistystään. Mitä kummaa oli tapahtunut, mikä oli voinut tuolla tavoin muuttaa lauhkean Tikan? Tämä oli niin hyvin peittänyt käsivarsillaan olevan olion, ettei Tarzan ollut vielä voinut saada selville, mikä se oikeastaan oli; mutta kun naaras nyt lakkasi ajamasta häntä takaa, näki hän sen. Kivustaan ja harmistaan huolimatta Tarzan hymyili, sillä hän oli aikaisemmin nähnyt nuoria apinaäitejä. Muutaman, päivän kuluttua ei Tika enää olisi noin epäluuloinen. Mutta sittenkin Tarzan oli loukkaantunut; juuri Tika ainakaan ei menetellyt oikein pelätessään häntä. Eikä hän missään nimessä tahtoisi tehdä pahaa hänelle eikä hänen balulleen, mikä on apinain nimitys lapselle.
Ja vaikka hänen haavoittunutta käsivarttaan kivisti ja hänen ylpeytensä oli saanut kolauksen, heräsi hänessä vieläkin voimakkaampi halu päästä läheltä tarkastamaan Taugin vastasyntynyttä poikaa. Kenties ihmettelette, että Apinain Tarzan, mahtava taistelija, lähti pakoon väistääkseen naaraksen ärhäkkää hyökkäystä, ja että hän epäröi, ennenkuin palasi tyydyttämään uteliaisuuttaan, vaikka hän olisi helposti kyennyt voittamaan vastasyntyneen pienokaisen heikontuneen äidin; mutta teidän ei tarvitse ihmetellä. Jos olisitte apina, niin tietäisitte, ettei uros muutoin kuin hulluuden puuskassa käy naaraan kimppuun paitsi lempeästi häntä kurittaakseen; poikkeuksena oli silloin tällöin jotkut yksilöt, jollaisista löydämme esimerkkejä omankin lajimme keskuudessa ja jotka nauttivat parempien puoliskojensa pieksämisestä, koska nämä sattuvat olemaan pienempiä ja heikompia kuin he.
Tarzan meni jälleen nuorta äitiä kohti — varovasti ja peräytymistie aina selvänä. Taaskin Tika murisi äkäisesti. Tarzan nuhteli häntä: