Mutta istuessaan tänään katselemassa Tikaa hän älysi huomaavansa tämän ruumiin ja kasvonpiirteiden kauneuden — mitä hän ei ollut milloinkaan aikaisemmin tehnyt, koska kauneudella ei ollut mitään merkitystä siihen nähden, että Tika kykeni ketterästi kiitämään metsän alempien tasanteiden halki, kun he leikkivät Tarzanin tuotteliaiden aivojen kehittämiä alkeellisia leikkejä, olivat hippasilla ja piilosilla.
Tarzan raapi päätään, upottaen sormensa syvälle mustaan tuuheaan tukkaan, joka reunusti hänen siroja nuorekkaita kasvojaan — hän raapi päätään ja huoahti. Tikan vasta äsken havaittu kauneus muuttui yhtä äkkiä hänen epätoivonsa aiheeksi. Hän kadehti Tikan ruumiin komeata karvapeitettä. Hänen oma sileä, ruskea hipiänsä herätti hänessä inhon ja halveksimisen sekaista kiukkua. Vuosia sitten hän oli sisimmässään toivonut, että kerran hänkin saisi karvapuvun kuten kaikilla hänen veljillään ja sisarillaan oli; mutta viime aikoina hänen oli ollut pakko luopua tästä ihastuttavasta haaveesta.
Sitten oli Tikalla vankat hampaat, ei tietystikään niin isot kuin uroksilla, mutta sittenkin valtavan uhkeat vehkeet verrattuina Tarzanin heikkoihin, valkeihin hampaisiin. Entä hänen tuuheat kulmakarvansa, hänen leveä, litteä nenänsä ja hänen suunsa! Tarzanin usein harjoittama temppu oli supistaa suunsa pieneksi ympyräksi ja sitten puhaltaa poskensa pullolleen, samalla nopeasti räpytellä silmiään; mutta hän. tunsi, ettei hän ikinä oppisi suorittamaan sitä niin vastustamattoman taitavasti kuin Tika sen teki.
Hänen sinä iltapäivänä tarkkaillessaan ja ihaillessaan Tikaa lähti eräs nuori urosapina, joka oli ollut laiskasti kaivelemassa ruokaa kostean ja sotkuisen, lahonneen kasvullisuuskerroksen alta lähellä kasvavan puun juurella, kömpelösti lönkyttämään Tikaa kohti. Kertshakin heimon muut apinat liikkuivat veltosti sinne tänne tai loikoivat rauhallisesti päiväntasaajan viidakon keskipäivän helteessä. Silloin tällöin oli milloin mikin heistä sattunut joutumaan varsin lähelle Tikaa, eikä Tarzan ollut välittänyt siitä mitään. Minkä vuoksi sitten hänen otsansa rypistyi ja hänen lihaksensa jännittyivät nyt, kun hän näki Taugin pysähtyvän nuoren naaraksen viereen ja senjälkeen kyyristyvän aivan likelle häntä?
Tarzan oli aina pitänyt Taugista. Lapsuudestaan saakka olivat he kisailleet yhdessä. Kylki kyljessä he olivat kyykötelleet veden partaalla, vikkelät, voimakkaat sormet valmiina sujahtamaan esiin ja tarttumaan Pisahiin, kalaan, jos tämä vilpoisten syvyyksien asukas kiitäisi lammikon pintaan Tarzanin siihen tiputtamien hyönteisten houkuttelemana.
Yhdessä he olivat kiusanneet Tublatia ja ärsyttäneet Numaa, leijonaa. Miksi siis Tarzan tunsi lyhyiden niskakarvojensa pörhistyvän vain sen tähden, että Taug istui Tikan vieressä?
Totta kyllä oli, ettei Taug enää ollut sama riehakas apina kuin eilispäivänä. Kun hän murisi ja hänen jättimäiset torahampaansa paljastuivat, ei kukaan enää saattanut kuvitella, että hän oli yhtä hilpeällä tuulella kuin silloin, kun hän ja Tarzan olivat kierineet nurmikolla leikkitappelussa. Nykyinen Taug oli kookas, juro urosapina, synkkä ja peloittava. Hän ja Tarzan eivät kuitenkaan olleet koskaan riidelleet keskenään.
Joitakuita minuutteja nuori apinamies katseli Taugin painautuessa yhä lähemmäksi Tikaa. Hän näki vankan kämmenen hiomattoman hyväilyn, kun se silitti naaraksen kiiltävää olkaa, ja sitten Apinain Tarzan liukui maahan keveästi kuin kissa ja lähestyi paria.
Sinne mennessään hänen ylähuulensa kaareutui irvistykseen, niin että kulmahampaat näkyivät, ja hänen laajasta rinnastaan kajahti syvä murina. Taug katsahti häneen päin, muljauttaen verestäviä silmiään. Tika nousi puolittain pystyyn ja silmäili Tarzania. Arvasiko hän, mikä oli syynä tämän kiihtymykseen? Kukapa voi sanoa? Joka tapauksessa hän oli naaras, ja niinpä hän ojensi kätensä ja raaputti Taugia pienen, litteän korvan takaa.
Tarzan näki sen, ja samalla hetkellä kun hän sen näki, ei Tika enää ollut sama pieni kisakumppani kuin tunti sitten; sensijaan hän oli ihailtava olento — ihailtavin koko maailmassa — ja hänen omistamisestaan Tarzan oli valmis ottelemaan henkensä kaupalla Taugia tai ketä hyvänsä muuta vastaan, joka rohkenisi panna hänen omistusoikeutensa epäiltäväksi.