Tika oli juuri kirkaissut säikähtyneenä lähtiessään kiitämään pakoon vähäisen aukeaman halki sen vastakkaisella puolella kasvavia puita kohti, sillä hänen jälkeensä hypähteli Shita, pantteri, kevein, sulavin harppauksin. Shita ei näkynyt vähääkään hätäilevän. Se oli varma saaliistaan, sillä vaikkakin apina ehtisi puihin sen edellä, ei hän ennättäisi kiivetä pois sen kynsien ulottuvilta, ennenkuin se saavuttaisi hänet.
Tarzan näki, että Tikaa uhkasi varma kuolema. Hän huusi Taugille ja muille koiraille, vaatien heitä rientämään Tikan avuksi, samalla syöksyen itse takaa ajavaa petoa kohti ja irroittaen juostessaan köytensä. Tarzan tiesi, että jos isot urokset kerran kiihtyisivät, ei ainoakaan viidakon asukas, ei edes Numa, leijona, mielellään haluaisi ryhtyä mittelemään torahampaita heidän kanssaan, ja että jos kaikki ne heimon jäsenet, jotka sattuivat tänään olemaan läheisyydessä, hyökkäsivät, niin Shita, suuri kissaeläin, epäilemättä pakenisi henkensä edestä häntä koipien välissä.
Taug kuuli kuten kaikki muutkin, mutta ei yksikään tullut auttamaan Tarzania eikä pelastamaan Tikaa, ja Shita lyhensi ripeästi välimatkaa, joka erotti sen saaliistaan.
Apinapoika juoksi pantterin perässä, huudellen pedolle saadakseen sen kääntymään poispäin Tikasta tai muutoin kiinnittääkseen sen huomiota toisaalle siihen asti, kunnes naaras pääsisi turvaan ylemmille oksille, jonne Shita ei uskalla nousta. Hän syyti pantterille kaikki haukkumanimet, joita hänen mieleensä juolahti. Hän manasi sitä pysähtymään ja tappelemaan hänen kanssaan; mutta Shita vain juoksi, tavoittaen maukasta suupalaa, joka nyt jo oli melkein sen käpälien ulottuvissa.
Tarzan ei ollut kovin paljon jäljessä ja eteni nopeammin, mutta välimatka oli niin lyhyt, että tuskin voi toivoa saavuttavansa raatelijaa, ennenkuin se olisi iskenyt Tikan niskaan. Oikealla kädellään poika heilutti juostessaan ruohoköyttään päänsä päällä. Häntä pelotti, että hän heittäisi harhaan, koska ei ollut viskannut näin pitkän matkan päästä milloinkaan muulloin paitsi harjoitellessaan. Hänen ja Shitan väli oli koko hänen köytensä pituus, mutta kuitenkaan hän ei voinut tehdä mitään muuta. Hän ei voinut päästä lähelle eläintä, ennenkuin se saavuttaisi Tikan. Hänen täytyi panna kaikki heiton varaan.
Ja juuri kun Tika hypähti, tavoittaen ison puun alaoksia Shitan kiitäessä hänen jäljessään pitkin, aaltomaisin hyppäyksin, suhahti apinapojan köysikieppu vinhasti ilmassa, ojentuen pitkäksi ohueksi viivaksi, ja avoin silmukka häilyi hetkisen pedon pään ja ärisevän kidan kohdalla. Sitten se laskeutui — erehtymättä se kietoutui kellanruskeaan kaulaan ja Tarzan nykäisi nuorasta vetäen silmukan tiukalle, jännittyen samalla vastustamaan nykäystä, kun Shita pingoittaisi nuoran kireälle.
Peloittavat kynnet olivat juuri uppoamaisillaan Tikan kiiltävään selkään, kun ne jäivät hapuilemaan ilmaan; nuora oli kiristynyt, pysähdyttäen Shitan niin äkkiä, että iso peto kellahti selälleen. Shita oli heti jälleen pystyssä — sen silmät kiiluivat, häntä liikkui vihaisesti, ja avoimesta kidasta lähti kauheita raivon ja pettymyksen karjaisuja.
Shita näki apinapojan, joka oli riistänyt siltä saaliin, noin kahdentoista metrin päässä itsestään, ja hyökkäsi.
Nyt oli Tika turvassa; Tarzan varmistautui siitä vilkaisemalla siihen puuhun, jonka suojaan naaras oli päässyt ihan viimeisellä hetkellä, ja Shita syöksyi parhaillaan häntä kohti. Olisi hyödytöntä panna henkeään vaaraan tarpeettomassa ja epätoivoisessa taistelussa, josta ei voisi koitua mitään hyvää. Mutta voisiko hän välttää taistelua vimmastuneen kissaeläimen kanssa? Ja jos hänen oli pakko otella, niin mitä mahdollisuuksia hänellä oli selviytyä elävänä? Tarzanin oli myönnettävä, että hänen asemansa oli kaikkea muuta kuin kadehdittava. Puut olivat siksi kaukana, ettei hän voinut toivoakaan ennättävänsä niihin, ennenkuin peto saavuttaisi hänet.
Tarzanilla ei ollut valitsemisen varaa, hänen oli torjuttava tuo kamala hyökkäys. Oikealla kädellään hän puristi metsästyspuukkoaan, joka oli todella turhanpäiväisen mitätön vehje verrattuna Shitan vankkoja leukapieliä reunustaviin valtaviin hammasriveihin ja sen pehmeihin käpäliin piiloitettuihin teräviin kynsiin. Mutta nuori loordi Greystoke otti hyökkäyksen vastaan yhtä rohkean kylmäverisenä kuin hänen peloton esi-isänsä oli sortunut tappioon ja kuolemaan Senlac-kukkulalle Hastingsin luona.