Myöhemmin hän osui useiden Mbongan mustien soturien tielle. Hän oli juuri pudottamaisillaan silmukkansa kaulaan yhdelle heistä, joka oli vähän matkan päässä tovereistaan, kun hänen huomionsa kiintyi laitteeseen, jonka kimpussa villit puuhailivat. He rakensivat polulle häkin ja peittivät sen lehväisillä oksilla. Kun he olivat lopettaneet työnsä, voi laitosta tuskin havaita.
Tarzan ihmetteli, mikä tarkoitus tuolla kojeella voisi olla ja miksi mustaihoiset rakennettuaan sen lähtivät takaisin kyläänsä päin vievää tietä myöten.
Oli kulunut joku aika siitä, kun Tarzan oli vieraillut neekerien luona ja katsellut kylän turva-aitauksen vierellä kasvavista suojaisista jättiläispuista noiden vihamiestensä puuhia, joiden keskuudesta Kaalan surmaaja oli tullut.
Vaikka Tarzan vihasikin heitä, niin hänestä oli varsin hauskaa tarkkailla heidän jokapäiväisiä puuhiaan kylässä ja erittäinkin heidän tanssejaan, jolloin nuotioiden valo välkkyi heidän alastomilla vartaloillaan ja he hypähtelivät, pyörähtelivät ja kiemurtelivat sotaleikeissään. Toivoen näkevänsä jotakin sellaista hän nytkin seurasi kylään palaavia sotureita, mutta se toive petti, sillä sinä yönä ei kylässä tanssittu.
Sensijaan Tarzan, joka kyyrötti turvaisen piiloisassa puussansa, näki neekerien istuvan pienissä ryhmissä vähäisten nuotioiden ääressä keskustelemassa päivän tapahtumista, ja kylän pimeimmistä sopukoista hän erotti yksinäisiä pareja, jotka naureskellen puhelivat keskenään, ja jokaisesta parista oli toinen aina nuori mies ja toinen nuori nainen.
Tarzan kallisti päätään sivulle ja mietti, ja ennenkuin hän sinä iltana vetäytyi nukkumaan kyyristyneenä kylän laidassa kasvavan ison puun haarukkaan, pyörivät hänen ajatuksensa ja sittemmin hänen unensa yksinomaan Tikassa — hänessä ja nuorissa neekerimiehissä, jotka naureskelivat ja puhelivat nuorten neekerinaisten kanssa.
Taug oli metsästellyt yksin ja joutunut jonkun matkan päähän heimon muista jäsenistä. Hän asteli verkkaisesti pitkin norsunpolkua, kun hän huomasi, että sen oli tukkinut alakasvullisuus. Täysikasvuiseksi tultuaan Taug oli pahasisuinen ja harvinaisen äkkipikainen otus. Jos hän kohtasi jonkun vastuksen, oli hänellä ainoana ajatuksenaan voittaa se raa'alla voimalla ja hurjuudella, ja kun hän nyt näki tiensä tukituksi, repi hän kiukkuisesti lehväverkkoa ja havaitsi hetkisen kuluttua joutuneensa kummalliseen loukkoon, josta hän ei päässyt etenemään siitä huolimatta, että hän ponnisteli mitä rajuimmin tunkeutuakseen lävitse.
Purren ja hakaten ristikkoa Taug lopulta yltyi peloittavan raivoiseksi, mutta kaikki oli turhaa; ja vihdoin hän uskoi, että hänen oli käännyttävä takaisin. Mutta kuinka hirveästi hän kiukustuikaan, kun hän alkoi peräytyä ja huomasi, että hänen taakseen oli laskeutunut toinen ristikko sillä aikaa kun hän oli reutoillut särkeäkseen toisen edestään! Taug oli satimessa. Hän rimpuili mielettömästi vapautuakseen, kunnes nääntymys hänet voitti; mutta mikään ei auttanut.
Seuraavana aamuna lähti Mbongan kylästä seurue mustia edellisenä päivänä: rakennetulle satimelle, samalla kun heidän kohdallaan ylhäällä puiden oksilla liikkui alaston nuori jättiläinen villeille olennoille ominaisen uteliaisuuden kannustamana. Manu, marakatti, leperteli ja rähisi Tarzanin kiitäessä ohi, ja vaikka se ei pelännytkään usein näkemäänsä apinapoikaa, painoi se kuitenkin elämäntoverinsa pientä, ruskeata ruumista tiukemmin itseään vasten. Tarzan nauroi nähdessään sen, mutta heti senjälkeen hänen kasvonsa äkkiä synkkenivät ja häneltä pääsi syvä huokaus.
Hieman kauempana pöyhisteli kirkashöyheninen lintu tummanvärisen puolisonsa ihailevien silmien edessä. Tarzanista tuntui, että koko viidakko oli liittynyt muistuttamaan hänelle sitä, että hän oli menettänyt Tikan, vaikka hän olikin joka päivä koko elämänsä aikana nähnyt nämä sadat olennot eivätkä ne olleet herättäneet mitään ajatuksia.