»Ei silloin, kun Billy Byrne on toinen kahdesta», tokaisi sakilainen ja jatkoi itsepäisesti matkaansa.
Puolen tunnin kuluttua he joutuivat äkkiä alkuasukkaiden kylän näkyviin.
Billy Byrne vaati, että hyökättäisiin suoraapäätä sen keskelle ja »tehtäisiin puhdasta jälkeä», kuten hän lausui; mutta Theriere vastusti jyrkästi hänen ehdotustaan, ja lopuksi Byrnekin käsitti, että toinen oli oikeassa.
»Jäljet vievät suoraan sinne», sanoi Theriere, »joten heidän on täytynyt raahata neiti Harding juuri sinne. Mutta ensin on meidän koetettava ratkaista, missä majassa hän nyt on, ennen kuin yritämme pelastaa hänet. Sacré nom d'un pipe! Mitä arvelet tuosta?»
»Mistä tuosta?» kysyi sakilainen. »Mikä teidän sisuksianne nyt kaivelee?»
»Näetkö noita kolmea miestä tuolla kylässä?» huomautti ranskalainen. »He eivät ole alkuasukkaita eivätkä pääkallometsästäjiä sen enempää kuin minäkään. He ovat japanilaisia! Olemme jollakin tavoin erehtyneet seuratessamme jälkiä, sillä on tuiki varmaa, että japanilaiset eivät ole pääkallometsästäjiä.»
»Vainuamisessa ei ole mitään vinossa, päällikkö», väitti Byrne, »ja olkootpa japanilaiset nuppienkokoilijoita tai älkööt, joka tapauksessa ne veijarit, jotka tyttöheilakan nappasivat, ovat painuneet tänne. Jolleivät he nyt ole siellä, niin he ovat menneet kylän läpi ja poistuneet toiselta puolen — ymmärrättekö?»
»St, Byrne!» kuiskasi Theriere. »Kyyristy piiloon tämän pensaan taakse!
Joku tulee tuota toista oikealla puolellamme olevaa polkua pitkin.»
Puhuessaan hän veti sakilaisen kyyhöttämään viereensä.
He odottivat hetkisen henkeään pidättäen; sitten tuli läheisen lehvistön välitse näkyviin hoikka, melkein alaston poika, joka asteli kylää kohti. Päälaellaan hän kantoi kimppua polttopuita.
Kun hän oli saapunut väijyjien kohdalle, karkasi Theriere äkkiä hänen kimppuunsa, painaen kätensä hänen suulleen estääkseen hänet huutamasta. Japaninkielellä hän käski pojan pysyä hiljaa.