»Rohkeutta, lapsi!» hän kuiskasi. »Olen luonanne tällä minuutilla, ja myöskin Theriere on tuolla ulkona auttaakseen teitä, jollen minä yksin kykene.»
Tyttö kääntyi oveen päin.
»Odottakaa», hän huusi toisella puolen oleville samuraille, »kunnes siirrän kuolleet miehet syrjään. Sitten saatte tulla. Heidän ruumiinsa pitävät nyt ovea kiinni.»
Sotureita oli hillinnyt yksinomaan se pelko, ettei Oda Yorimoto kenties sittenkään ollut kuollut ja että jotkut heistä saisivat kärsiä hätiköimisestään, jos he tunkeutuisivat huoneeseen hänen luvattaan. Luonnollisestikaan ei kukaan heistä halunnut menettää päätään turhanpäiten; mutta samassa kun tyttö oli puhunut kuolleista miehistä, he tiesivät, että myöskin Oda Yorimoto oli surmattu.
Kuten yhteisestä sopimuksesta he paiskautuivat pientä ovea vasten.
Tyttö heittäytyi koko painollaan sitä vasten omalta puoleltaan, ja vainajat auttoivat kumpikin omalla painollaan naista, joka heidät oli tappanut. Hänen takanaan Billy Byrne hakkasi ja repi saviseinää, ponnistellen hurjasti laajentaakseen ikkuna-aukkoa siksi paljon, että saisi tungetuksi kookkaan ruhonsa siitä pikku huoneeseen.
Ensiksi pääsi sakilainen tytön vierelle, sieppasi lattialta Oda Yorimoton pitkän miekan ja painautui raskaasti ovea vasten, samalla komentaen tyttöä rientämään ikkunalle ja pakenemaan metsään niin nopeasti kuin jalat kantaisivat.
»Theriere on siellä odottamassa», hän ilmoitti. »Hän näkee teidät heti, kun pääsette ikkunalle, ja sitten olette turvassa.»
»Entä te?» huudahti tyttö. »Mitenkäs teille käy?»
»Älkää minusta huoliko!» kielsi Billy Byrne. »Tehkää vain kuten sanoin, ymmärrättekö? Ja nyt livistäkää!» Siekailematta hän tuuppasi tyttöä ikkunaan päin.