Kiitäessään tämän syrjäisen saaren aukeamalla viidakkoa kohti, joka oli yhtä koskematon kuin silloin, kun »tuli ehtoo ja tuli aamu ja niin tuli kolmas päivä», muodostivat pakenijat ja takaa-ajajat toistensa räikeitä vastakohtia täynnänsä olevan taulun: korkeimpaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva amerikkalainen neito, jota kantoi yksi yhteiskunnan pahimmista hylkiöistä, suurkaupungin syrjäkujien rikollinen sakilainen; heitä suojaamassa revolveri kädessä ranskalainen kreivi ja onnenetsijä, ja heidän jäljessään riehuva ja kirkuva lauma sekarotuisia pahuksia, puettuina kuudennentoista sataluvun japanilaiseen asuun ja hurjasti heiluttaen saaren alkuasukkaiden, villien pääkallonmetsästäjien pelottavia keihäitä, joiden alkuperäisten käyttäjien raju veri virtasi heidän suonissaan sekaantuneena Taka-mi-musu-bi-no-kainin jälkeläisten vereen.
Kolmikko oli ennättänyt kolme neljäsosaa matkasta, ennenkuin samurait pääsivät varman keihäänheittomatkan päähän. Huolissaan tytön turvallisuudesta jättäytyi Theriere muutamia askelia jäljelle, toivoen voivansa pidättää ruskeita sotureita kaukana hänestä.
Etummainen ahdistaja kohotti keihäänsä korkealle, ojentaen oikean kätensä suoraksi taakseen heittoa varten. Therieren revolveri pamahti, ja mies suistui eteenpäin, kieriskeli jonkun aikaa maassa ja jäi sitten hiljaa virumaan.
Samurait kiljuivat raivosta ja linkosivat puolikymmentä keihästä pitkissä kaarissa Theriereä kohti. Yksi niistä lävisti hänen reitensä, ja hän sortui maahan.
Ranskalaisen kaatuessa oli Byrne metsän reunassa. Tyttö näki onnettoman sattuman.
»Seis!» hän huusi. »Herra Theriere haavoittui!»
Sakilainen seisahtui ja kääntyi katsomaan taakseen. Ranskalainen oli noussut kyynärpäänsä varaan ja ampui hyökkääviä vihollisia. Billy laski tytön maahan seisomaan.
»Odottakaa tässä!» hän käski ja syöksyi takaisin Therieren luokse.
Ennen kuin hän ehti perille, oli toinen keihäs osunut keskelle Therieren rintaa, kellistäen hänet tajuttomana tantereeseen. Samurait kiiruhtivat vinhasti perämiehen kimppuun — oli kysymys siitä, kumpi ennättäisi ensiksi.
Saadessaan jälkimmäisen haavansa oli Theriere parhaillaan panostanut revolveriaan. Se oli nyt maassa hänen vieressään uudet patruunat paikoillaan. Sakilainen saapui hänen luokseen ennen villejä, sieppasi aseen ja ampui kylmäverisesti ja nopeasti, tähdäten lähestyviä raakalaisia.