Barbarankin oli pakko nauraa sille kuvalle, jonka miehen sanat loitsivat hänen eteensä.
»En niinä sitä tarkoittanut», ehätti hän selittämään. »En tarkoittanut, että teidän olisi välttämättä pukeuduttava heidän tavallaan, vaan että teidän olisi oltava heidän tapaisensa — toimittava ja puhuttava samoin kuin he, kuten herra Theriere, jonka tunsitte. Hän oli herrasmies ja kunnianmies.»
»Mutta minä en ole», tokaisi Billy.
»Oi, en minä tarkoittanut sitä», torjui tyttö.
»No niin, tarkoitittepa sitä tai olitte tarkoittamatta, niin on asia», intti sakilainen. »Minä en ole herrasmies: olen sakilainen. Sen olette tekin sanonut, kuten muistatte. Sanoitte sen silloin Halfmoonilla, enkä minä ole sitä unohtanut. Te olitte oikeassa; minä olen sakilainen. En ole ikänäni oppinut olemaan mitään muuta. En ole koskaan halunnut olla mitään muuta — ennen kuin tänään. Nyt tahtoisin olla herrasmies; mutta se on liian myöhäistä.»
»Ettekö tahdo koettaa?» kysyi tyttö. »Minun tähteni.»
»Olkoon menneeksi!» vastasi sakilainen leppeästi »Teidän tähtenne olisin valmis vaikka pitämään poskipartaa.»
»Huu!» huudahti Barbara Harding. »Jos sen tekisitte, niin en voisi katsoa teihin.»
- »No, sanokaa sitten, mitä tahdotte minun tekevän.»
Barbara huomasi tehtävänsä käyvän vaikeaksi, jos hän mieli suorittaa sen haavoittamatta miehen tunteita; mutta hän päätti takoa raudan ollessa kuumana ja uskaltaa, jos niikseen tulisi, loukata sakilaista. Miksi herra Billy Byrnen muokkaaminen oli hänestä niin tärkeätä, sen miettiminen ei juolahtanut hänen mieleensäkään.