Vangitsijansa likaisessa luolassa Barbara Harding kuuli puoliverisen japanilaisen toistavan komennuksensa:
»Tule!»
Yksi naisista heräsi miehen äänestä. Hän silmäili Barbaraa jörön vihaisesti: mutta muutoin hän ei vähimmälläkään merkillä osoittanut näkevänsä tapahtumassa mitään tavatonta. Tuntui siltä, kuin valikoidut amerikkalaiset kaunottaret olisivat jokapäiväisiä vieraita Oda Yorimoton kodissa.
»Mitä tahdotte minusta?» huusi säikähtynyt tyttö japaninkielellä.
Oda Yorimoto katsahti häneen kummastuneena. Missä oli valkoinen tyttö oppinut puhumaan hänen kieltään?
»Minä olen daimio, Oda Yorimoto», hän selitti. »Nämä ovat vaimojani.
Nyt sinä olet yksi heistä. Tule!»
»Malttakaa!» pyysi tyttö, tarttuen oljenkorteen. »Jollette tee minulle pahaa, niin isäni antaa teille satumaisen palkkion. Hän maksaisi ilomielin kymmenentuhatta kohua, jos minut loukkaamattomana palautettaisiin hänelle.»
Oda Yorimoto pudisti päätään.
»Kaksikymmentätuhatta kokua!» huudahti tyttö.
Yhä pudisti daimio epäävästi päätään.