Tässä kaksi heidän esittämistään kysymyksistä, ja he istuivat puoliympyrässä neuvotellen, ja Ajattelija tuomitsi viimein. Neljä päivää hän mietti ensimmäistä juttua. Hänen kansansa istui mykkänä, hänen sanojensa hypnotisoimatta; he eivät voineet seurata hänen päätelmiään, he olivat tykkänään epätietoisia siitä, tuomitsiko hän kantajan vai vastaajan hyväksi; ja lopuksi, kun hän tavan mukaan nosti molemmat kätensä ja sanoi: »Palaver on päättynyt», he menivät pois mielissään ja mitään käsittämättä.
— Meillä on päällikkö, sanoi jokivarren kalastajakylän päämies, — joka on viisaampi kaikkia muita miehiä, niin viisas, ettemme me ymmärrä häntä.
Kmaka puuhaili maallisissa asioissa. Hän otti myöskin erään isisiläisen tytön vaimokseen. Myöskin hän salli sekä isisiläisille että ochorilaisille vapaan pääsyn. Molemmat kansat lähettivät hänelle lahjoja, jotka hän otti vastaan. Hänen päällikkyytensä kolmantena päivänä eräs hänen päämiehensä tuli kertomaan, että ochorilaiset kalastivat Lombobon vesillä ja että isisiläiset metsästivät Lombobon metsissä.
— Olkoon niin, sanoi Kmaka, — sillä metsät ja joet on luotu kaikkia varten, eikä ole tarvis mitään rajaa. Sillä tämä ei ole minun maatani eikä minun jokeani; eikä se ole teidän; se kuuluu kaikille ihmisille, joille siitä on jotakin hyötyä.
Tämä oli Sandersille mieleen, ja kun tiedot tulivat komissaarille, hän oli tyytyväinen.
Sitten paha kieli levitti juttuja hänen nuoresta vaimostaan, joka oli miellyttävä. —
— En ole pätevä asettamaan rajoja kenenkään haluille, sanoi Kmaka, — eikä tässä minun maassani saa mies enempää kuin nainenkaan olla tapojen orjuuttama.
Kaksi kuukautta kului tasaisesti. Kmakan vaikutus kasvoi päivä päivältä, ja hänen maineensa kruunasi tuomio, jonka langettamiseen kului yhdeksän päivää.
Sitten eräs päämies saapui kannellen ochorilaisia vastaan.
— Herra, he hakkaavat metsää Lombobon alueelta ja vievät sen kaupunkiinsa, sanoi hän.