Takaa-ajon toisena päivänä Sandersin höyrylaiva oli kiinnitetty lähetysaseman rantaan, ja hän tapasi itsensä kävelemässä aamun viileässä ilmassa Ruth Glandynnen kanssa. Niin hän kuuli Fembenistä, isisiläisestä, joka oli löytänyt valon ja janosi kiihkeästi pelastusta.
— Hm! sanoi Sanders osoittamatta erityistä innostusta.
Mutta tyttö oli liian lämmennyt ensimmäisestä saavutuksestaan, jotta olisi huomannut hänen äänensä kylmyyttä.
— Sehän on loistavaa, sanoi tyttö harmaat silmät loistaen ja kasvot kauniina säteillen sitä ajatellessaan, — erittäinkin kun muistatte, hra Sanders, että minä vain heikosti taidan kieltä.
— Oletteko varma siitä, kysyi epäileväinen Sanders, — että Fembeni ymmärtää, mistä todella on puhe?
— Oh, kyllä! — Tyttö hymyili komissaarin yksinkertaisuutta. — Niin, hänhän tuli minua vastaan puolimatkassa, hän tuli etsimään totuutta, hän…
— Fembeni? sanoi Sanders miettivästi. — Taidan tuntea miehen; jos muistan oikein, niin hän ei ole niitä miehiä, jotka ottavat uskonnon, ellei se lopuksi lupaa hyvää liikeyritystä.
Tyttö rypisti kulmiaan. Hänen kulmakarvansa muodostivat suoran viivan vihastuneiden silmien yläpuolelle.
— Luulen, että tuommoinen puhe on teille arvotonta, sanoi hän kylmästi.
Sanders katsoi häntä etusormen rystynen huulillaan.