Sanders ei sanonut mitään. Hän katsoi miestä pitkän aikaa, sitten:
— Kuka on käskenyt sinun istua minun läsnäollessani? sanoi hän pehmeästi.
— Herra, sanoi Fembeni kerskuen, — kun minä nyt olen löytänyt oikean uskon…
Jokin Sandersin katseessa pani hänet kiireesti nousemaan.
— Voit istua — maahan, sanoi Sanders tyynesti, — kansasi tapaan, ja minä istun tällä tuolilla oman kansani tapaan. Sillä katsos, Fembeni, ei edes uskokaan tee mustaa valkeaksi eikä valkeaa mustaksi; eikä se tee myöskään sinua Sandin vertaiseksi, sillä hän on sinun herrasi.
— Herra, se on totta, sanoi Fembeni hiljaa, — mutta Suuren edessä me olemme toistemme veroiset.
— Sitten on Isisissä, Ngombissa ja Akasavassa miljoona ihmistä, jotka ovat sinun veroisiasi, eikä sinulle ole häpeäksi tehdä, niin kuin he tekevät.
Mihin ei voitu mitään vastata Fembenin käsityskyvyn mukaan.
Tyttö oli kuunnellut komissaarin ja oppilaansa keskustelua, ja hänen vihansa kohosi, sillä hän ei tuntenut alkuasukkaita Sandersin tavoin.
— Minusta tuo on hyvin pikkumaista, hra Sanders, sanoi hän kiivaasti. — On paljon tärkeämpää, että pakanasta tehdään kristitty kuin että teidän arvonne säilyy.