Tinkerton hymyili vaivalloisesti.
— Se ei koske minuun, luullakseni, sanoi hän.
Hän lisäsi aina lauseeseensa »luullakseni», jottei kuulija vain saisi sitä käsitystä, että hän puhui ajattelematta.
— Kyllä se koskee teitäkin, sanoi Sanders, — sillä minä tuomitsen teidät kuuden kuukauden pakkotyöhön tämän alkuasukkaan pieksämisestä ja lähetän teidät Rannikolle kärsimään rangaistustanne.
Tinkerton synkkeni raivosta.
— Tiedättekö, mitä ajattelen teistä? kysyi hän äänekkäästi.
— En, sanoi Sanders, — mutta voin arvata, ja jos avaatte suunne sopimattomuuksiin, niin otan teitä niskasta ja paiskaan teidät jokeen.
Tinkerton vietiin myötävirtaa, eikä hän koskaan antanut anteeksi komissaarille.
Hänen juttunsa yksityiskohdat kerrottiin kuvernöörille, koska sattui olemaan niin, että tämä oli jollakin tavoin sukua Tinkertonin isälle.
Niin että Tinkertonin kuumaan vihaan lisättiin kuvernöörin kylmän kohtelias epäystävällisyys, kuvernöörin, jota muistellaan Rannikolla pääasiallisesti hänen erehtyväisyytensä vuoksi.