Siellä oli jesuiittojen lähetysasema, ja isä Wells, pitkä, puiseva, valkeapukuinen mies, johti juuri uuden majan rakentamista.
Hän oli keski-ikäinen mies, harmaatukkainen ja puhtaaksi ajeltu, ja hän tervehti Sandersia hymyillen. Yhdessä he menivät lähetysaseman suurelle ja viileälle verannalle.
— Istuutukaa, komissaari, sanoi lähetyssaarnaaja. Hän otti valkean vaippansa laskoksista hyvin poltetun piipun, ja Sanders torjuttuaan toisen tarjoaman tupakkapussin sytytti sikarin.
— No, sanoi toinen, — mistä on kysymys? Ovatko jotkut minun miehistäni olleet ryöstömatkoilla vai onko tämä vain virallinen vierailu? Siinä tapauksessa pahoittelen, ettei isä Vettechi ole täällä — hän on mielellään läsnä juhlallisuuksissa.
Hän nauroi sellaisen henkilön poikamaista naurua, jolla ei ole mitään huolia.
— Aion ajaa teidät pois maasta, sanoi Sanders kylmästi.
Toinen silmäsi häneen nopeasti ja hymyili puoleksi epäillen, puoleksi tosissaan.
— Mitä tämä on? kysyi hän. — Uutta jesuiittain vainoako?
— Jotakin sellaista, sanoi Sanders. — Onkin pitkä aika siitä, kun viimeksi ketään olen vainonnut.
— Mutta oikein todella…