— Kun Sandi nyt on mennyt, jatkoi Mlaka mielistelevästi, — olemme suruissamme, sillä hän oli muutamille hyvä mies, vaikka hänellä ei ollutkaan herramme Frankin suurta sydäntä ja jaloa luonnetta.
Tämän hän sanoi ja paljon muuta tähdentäen eritoten päälliköiden ja päämiesten koollekutsumisen tärkeyttä, jotta nämä saisivat pohtia verotuksen kohtuullisuutta, elämän kovuutta eräiden kovasydämisten herrojen hallinnan alla — tässä hän silmäsi Sandersiin — ja muinaisten päällikköjen vallan palauttamista.
Muita puheita seurasi. He surivat suuresti, sanoivat he, että Sandi, heidän herransa, jätti heidät. Sanders huomasi, että punasteleva hra Franks oli hämillään, ja laski syyn hänen eronhuhuistaan nuoren miehen niskoille.
Sitten puhui Bosambo, entinen monrovialainen, nykyään päällikkö Ochorin maassa, joka ulottuu joen rannasta metsän laidassa oleviin vuoriin.
— Herra Franki, sanoi hän, — minua hävettää sanoa, mitä minun on sanottava, sillä sinä olet ollut minulle kuin veli.
Hän lausui tämän ja pysähtyi kuin hillitäkseen tunteitaan. Franks oli entistä enemmän hämillään, mutta Sanders katseli miestä vaanivasti.
— Mutta Sandi on ollut isämme ja äitimme, sanoi Bosambo. — Käsillään hän on meitä kantanut vihaisten jokien poikki ja kauniilla ruumiillaan hän suojasi meitä vihollisiltamme; hänen silmänsä olivat kirkkaat hyveillemme ja sokeat vioillemme, ja kun nyt menetämme hänet, on minun vatsani täynnä kipua, ja minä toivon olevani kuollut.
Hän laski päänsä kumaraan heiluttaen sitä hitaasti puolelta toiselle, ja silmissä kimalsivat kyynelet, kun hän jälleen kohotti sen. Jonatania sureva Daavid ei ollut surullisempi kuin Monrovian Bosambo lausuessaan jäähyväisiä herralleen.
— Franki on hyvä, hän jatkoi voittaen tunteensa huomattavalla ponnistuksella. — Hänen kasvonsa ovat hyvin kirkkaat ja ihanat, ja hän on viaton lapsi: hänen sydämensä on puhdas eikä hänessä ole kavaluutta.
Franks käännähti, kun lausunto käännettiin.