Se oli harvinainen tervehdys, mutta kuitenkin tuttu.
— Tuon onnea, sanoi Sanders käyttäen ochorilaisten puhetapaa. — Mutta kun olet vieras, kysyn, kuka olet ja miksi asut erilläsi toisista ihmisistä, sillä olen kuninkaan silmä ja näen hänen puolestaan.
Mies puhui hitaasti, ja Sanders huomasi selvästi, ettei hänen kielensä ollut ochorilainen, sillä joskus hän pysähtyi ja etsi sanaa ja joskus käytti suahelin kielen sanaa, kun ei tuntenut ochorilaista.
— Olen kaukaisesta maasta, herra päällikkö, sanoi hän, — minä ja kaksi serkkuani. Monta kuukautta olemme vaeltaneet ja tulimme tähän paikkaan. Sitten eräistä syistä palasimme takaisin kotimaahamme. Ja kun olimme tehneet, mitä meidän oli tehtävä, lähdimme takaisin. Ja toisen, Vellim-nimisen, tappoi leijona, ja toinen kuoli, ja minä tulin yksin tänne, ja täällä pysyn määrättyyn hetkeen saakka.
Miehen puhe kajahti totuudelta.
Sanders tunsi sen totuuden ja tiesi, ettei mies valehdellut.
— Mitä kansaa olet? kysyi hän. — Selvästi näen, että olet vieraasta maasta etkä ole niitä kansoja, joita tunnen, ellet ole suuren Ketsevajon heimoa.
— Olet puhunut, herra, sanoi mies vakavasti, — sillä vaikka syönkin kalaa, olen tsulukansaa ja olen tappanut miehiä.
Sanders tarkasteli häntä vaiteliaana. Mies teki hämmästyttävän ilmoituksen sanoessaan, että hän oli kävellyt neljätuhatta mailia erämaan, jokien ja aarniometsien poikki ja kulkenut sadan vihamielisen heimon alueen läpi, oli palannut sitten taas neljätuhatta mailia ja vielä kerran kulkenut matkan.
Mutta eittämättömästi hän oli tsulu — Sanders tiesi sen siitä hetkestä asti, jolloin hän kohotti kätensä tervehtiäkseen häntä »ruhtinaana».