Ochorilaiset hyökkäsivät saarta vastaan; »Zairen» rattaan jyske hukutti kaiken muun äänen.
— Tappelevat mainiosti, virkahti kapteeni. — Mitä sanot, Sanders?
Sanders seisoi käsi ruorirattaassa, odottavana, katse kiinteästi eteen tähystäen.
Nyt hän näki selvästi. Yksi joukko oli astunut maihin, ja siellä kävi kiivas käsirysy.
— Antaa mennä, sanoi hän, ja kaksi paukkuvaa tulisuihkua syöksyi konekivääreistä.
Vastaukseksi kanootit kuin taikavoimasta muodostivat ensin kaksi, sitten kolme, sitten neljä taistelulinjaa, ja hurjaa vauhtia ne tulivat myötävirtaa.
Sitten toinen konekivääri lakkasi toimimasta; tuli keihäskuuro, ja yksi hipaisi Sandersia.
Hetkessä pieni alus oli piiritetty — konekiväärin taika oli pettänyt ensi kertaa Joella. Se oli niin odottamatonta, niin hämmästyttävää, että miehelle voitaisiin antaa anteeksi hämmentyminen sellaisessa tilanteessa; mutta Sandersin käsi ei vavissut, kun hän pyöräytti peräsinrattaan ympäri ja höyrylaiva teki täyskäännöksen.
Hausat ampuivat karbiineillaan täysilaidallisia; päähän haavoittunut kapteeni korjasi järkkymättömänä konekiväärin lukkoa.
»Zaire» kiiti täyttä höyryä myötävirtaa alas. Kanootit eivät pysyneet sen matkassa, lukuunottamatta yhtä, joka oli kiinnitetty sen kylkeen; hausat tappoivat pistimillä siinä olijat pyytämättä ja kuulematta selityksiä.