Maassa oli väkijuomia, sen hän syystä tiesi. Isisin Polambi, Akasavan Sakalana, Ngombin Nindino ja kaikki alueen päälliköt olivat poikenneet suoralta tieltä. Oli tapahtunut rikkomuksia, jotka olivat panneet Sandersin kiirehtimään »kaikin käytettävissä olevin keinoin». Oli myöskin voimaperäisesti uusittu päälliköitä.
Viinaprobleemi oli ratkaistu Tambelin vangitsemisella; jäljellä oli vain kysymys Tambelista. Tämän Tambeli selvitti itse.
»Zaire» seisoi puunottopaikassa, ja Sanders oli vetäytynyt hyttiinsä ja nukkui, kun kannelta kuuluva melu herätti hänet ja hän tuli kannelle havaitakseen Tambelin, vahvan miehen, menneen ja vieneen mukanaan ketjut ja paalun, johon hänet oli kytketty. Hänen jälkeensä jäi hausasotilas, jonka pää oli murskattu.
Sanders vihelteli koko ajan matkalla päämajaan. Hän istui telttatuolissa aurinkokatoksen alla viheltäen nuottiaan hiljaa kaksi päivää, ja hänen miehensä, jotka tunsivat hänet hyvin ja ymmärsivät hänen mielenlaatunsa, pysyttäytyivät huolellisesti poissa hänen tieltään.
Hän saapui päämajaan vielä viheltäen.
Hän oli aseman ainoa valkoihoinen mies ja oli kiitollinen. Hän oli pannut yhden vieraistaan, Isisin jonkin verran pelästyneen kuninkaan, vartioinnin alaiseksi, mutta se ei häntä tyydyttänyt, sillä Tambeli oli rikkonut lakia ja karannut viidakkoon.
Nusadombista kuului uutisia ani harvoin, koska sikäläisillä oli syytä olla lähettämättä sanansaattajia; vielä parempi syy oli sen asukkailla olla liiaksi matkustelematta. Sanders vihasi nusadombilaisia niin väkevästi kuin vain lainsäätäjä voi vihata laitonta yhteiskuntaa. Hän vihasi heitä sitä suuremmalla syyllä, kun hän oli vastuussa heidän hallitsemisestaan.
Tämän vastuun hän oli kieltänyt useammin kuin kerran, mutta siitä huolimatta hänen sisimmässään puhui hiljainen ääni joskus hänen hiljaisina hetkinään: »Nusadombi kuuluu Englannille, jos sinussa vain on miestä.»
Omantuntonsa tyydytykseksi hän vakoili miehiä jotka-eivät-kaikki-olleet-samanlaisia. Hänen vakoojansa tulivat ja menivät. Hän menetti siinä muutamia miehiä, mutta ylipäänsä oli onni myötä. Hän sai kuulla murhista, perheriidoista ja sensellaisesta, mutta ei koskaan hetken kysymyksistä.
Eräänä maaliskuun hiostavana iltapäivänä Sanders istui Joen suussa olevalla kalliolla onkimassa Kapin lohta ja ajatteli, ihmeellistä kyllä, nusadombilaisia. Hänen sitä tehdessään Abibu, hänen hausapalvelijansa ja arvoltaan kersantti, juoksi hänen luokseen yli terävien kivien pitkä pistin keikkuen vyöllä hänen ottaessaan pitkiä hyppyjä.