Eräänä päivänä Sanders sai kirjeen, jossa neiti pyysi päästä käymään
Kahleitten kylässä.
Sanders noitui.
Hän ei ollut ylpeä kylästään — se osoitti laittomuuden kasvamista eräässä osassa hänen alaisistaan, ja hän oli tässä suhteessa sangen arka. Sitä paitsi hän oli, niin kuin itsekin tiesi, sangen huono näyttämään mitään.
Hieman pahalla tuulella hän vastasi olevansa valmis näyttämään neidille Kahleitten kylää milloin tahansa, paitsi — hän laati pyörryttävän listan kielletyistä päivistä.
Tämän listan laatimisessa Sanders osoitti tavallista suurempaa kekseliäisyyttä. Yhtenä päivänä hän ei voinut täyttää pyyntöä »neljännestarkastuksen» vuoksi, toisena »terveyskatsastuksen» vuoksi; eräs kielletty päivä oli »varusteiden tarkastuksen» päivä.
Aivojaan pinnistäen hän keksi kolmekymmentäviisi jaksoa vuodessa, pituudeltaan yhdestä seitsemään päivään, jolloin rikollisten tapaaminen oli tuiki mahdotonta; ja hän toivoi sydämessään, että neiti luopuisi kokonaan aikeestaan.
Hänen mielipahakseen neiti vastasi heti, valiten erään päivän, joka oli »valituspäivän» ja »korjausviikon» välissä — jotka molemmat tilaisuudet Sandersin mielikuvitus oli loihtinut ilmoille.
Hän saapui myötävirtaa kanootillaan, jota meloi kaksikymmentä miestä, ja Sanders tapasi hänet puolimatkassa ja otti hänet laivaansa.
Sanders oli pilkuttoman valkeassa puvussa, mutta hieman jäykkä ja hyvin muodollinen.
— Ellette pahastuisi sanoistani, olisin ollut hyvin mielissäni, jos olisitte luopunut tästä huvimatkasta.