— Älkää olko raakimus, sanoi toinen karskisti. Tiedän, että hän on neekeri ja sen sellaista, mutta omaiseni siellä kotona tottuvat pian hänen väriinsä.
— Menkää laivaani, sanoi Sanders tyynenä. — Tietäkää, että olette minun vankini.
Sanders toi hänet päämajaan vaivautumatta tiedustelemaan häneltä selitystä Osakon pieksemisestä, eikä sanaakaan lausuttu Mlinosta, ennen kuin he olivat päämajassa.
— Tietenkin lähetän teidät kotiin, sanoi Sanders.
— Arvelin teidän tekevän sen, sanoi toinen kuuliaisena. Hänen itseluottamuksensa oli häipynyt jokimatkalla ja hän oli nyt hyvin järkyttynyt.
— Minä olin varmaan hullu, myönsi hän päivää ennen kuin satamaan saapui Englantiin lähtevä laiva, — siitä hetkestä, kun rakastuin häneen — taivahan luoja, mikä aasi olinkin!
— Niin olitte, myönsi Sanders ja saattoi häntä laivaan keventynein sydämin.
»En halua alikomissaaria Isisiin», hän kirjoitti kiihdyksissään hallitukselle. »Luulen työssäni olevan kylliksi ilman brittiläisten virkamiesten paimentamisesta johtuvaa lisähupiakin.»
Hän teki erityisen matkan Isisiin selvittämään asioita, ja Mlino tuli kutsumatta hänen puheilleen.
— Herra, hänkin on mennyt? kysyi hän.