Hyvin, hyvin hitaasti hän antoi tuomionsa, arvellen, ajatellen, silmäten siiloin tällöin vierellänsä istuvaan valkoiseen mieheen.
— Se oli hyvä, sanoi Sanders ja kutsui esiin toisen asiallisen.
— Herra ja kuningas, sanoi uusi valittaja, — eräs mies on pannut pahan kirouksen minun ja perheeni yli, niin että he sairastavat.
Tässä oli nuorelle tuomarille hieman pulmallinen kysymys, ja hän selvitteli asiaa mielessään vaiteliaana, Sandersin tarjoamatta apuaan.
— Miten hän sinua kiroaa? kysyi viimein kuningas.
— Kuoleman kirouksella, sanoi valittaja hiljaa.
— Sitten sinäkin saat kirota häntä, sanoi kuningas, sitten nähdään, kumman kirous on voimakkaampi.
Sanders irvisti kämmeneensä, ja kuningas, nähdessään hänen hymyilevän, hymyili myös.
Tästä lähtien oli Peterin kehitys nopeaa, ja päämajaan tuli aika ajoin tietoja kuninkaasta, joka oli kuin Salomo tuomioissaan.
Niin viisas hän oli, (ken tiesi eri tapauksiin liittyneet sivuseikat?) niin jalo, niin rauhallinen, että Akasavan päällikkö, jonka oli säännöllisesti suoritettava veronsa, käytti sitä hyväkseen eikä lähettänyt viljaa eikä kalaa ja teki sitten matkan kaukaiseen Ikaniin, jossa kohtasi kuninkaan sedän Sato-Koton ja sopi hänen kanssaan yhteistoiminnasta. Kunnes sato oli kypsä, kuningas sivuutti ensimmäisen laiminlyönnin, mutta toisesta hän ryhtyi toimiin; ei Akasava eikä Ikan lähettänyt, ja Isisin kansa tuli rikkomuksesta tyytymättömäksi, murisi, ja kuningas istui majansa yksinäisyydessä miettien sopivaa ja tehokasta keinoa.