Kuusi päivää myöhemmin Sanders meni takaisin päämajaan jättäen jälkeensä kauhistuneita ihmisiä.
Pahat uutiset kulkevat nopeammin kuin höyry voi puskea pientä laivaa eteenpäin, ja pieni »Zaire», joka keskivirralla pysytellen oli kohottanut sinisen lipun, oli monen kylän huomion esineenä. Asukkaat olivat kerääntyneet rannalle ja seisoivat kädet ristissä tai rystyset huulia vasten puristettuina osoittaakseen hämmennystään ja huusivat kuorossa laivan jälkeen.
— Oi Sandi — isä! Kuinka monta pahaa olet tänään surmannut? Oi paholaisten tappaja — oi puiden hirttäjä — olemme täynnä hyveitä emmekä pelkää.
— Ei-fo, Kalaba? Ei-ko Sandi! Eivo fo elegi, ja niin edelleen.
Sanders kulki nopeasti myötävirtaa, sillä hän tahtoi päästä yhteyteen päämiehensä kanssa. Jossakin oli kapina — sen hän tiesi.
Vanhus oli puhunut totta ennen kuolemaansa — sillä hän kuoli järkytyksestä ja vanhuudesta.
Kuka oli kapinoiva kuningas? Ei ainakaan Isisin, ei Ngombin eikä
Ochorin takaisten rintamaiden.
»Zaire» pyörähti päämajaan laituriin, ja hausajoukkojen kapteeni oli häntä vastassa.
— Onko lennätinlanka kunnossa? kysyi Sanders astuessaan maihin.
Kapteeni nyökkäsi.