Elder Dempster-laivuri, joka nojasi komentosillan kaiteeseen, katseli mainingeissa nousevaa ja laskevaa venettä.
— Siellä menee mies, joka hakee rettelöitä, sanoi hän, — enkä ottaisi vastatakseni puolestakaan siitä sopasta, mitä hän keittää. Onko se siunattu ankkuri ylhäällä, herra Simmons? Puoli vauhtia eteenpäin, kurssi länsi, herra, mikä onkaan nimenne…
Se oli voittokulku H. J. Georgelle. Kymmenen virkapukuista poliisimiestä odotti rannalla ottaakseen haltuunsa hänen tavaransa, ja Sanders tuli puutarhan veräjälle vastaanottamaan häntä.
— Asia on niin… aloitti Sanders kömpelösti, mutta mahtava hra George viittasi kädellään.
— Antakaa menneiden, sanoi hän, — olla menneinä.
Sanders oli hämmästynyt, mutta enemmän hän hämmästyi, kun kirjeenvaihtaja ei enää ruvennut puhumaan koko asiasta.
— Koska olen teidän vieraananne, sanoi hra George jalosti, — tunnen, että on parempi, jos kuulustelen riippumattomia henkilöitä. Aion mikäli mahdollista koettaa asettua teidän sijaanne, ottaa selvän kaikista vallinneista olosuhteista…
— Oh, ottakaa ryyppy, sanoi Sanders karkeasti, — väsytätte minua.
— Katsokaas, sanoi hän myöhemmin, — kysyn teiltä vain kahta asiaa.
Missä otaksutaan näiden raakuuksien tapahtuneen?
— Lukatin alueella, sanoi H. J. George.