Kirjeenvaihtaja valitsi suoran tien Lukatiin ja saapui kolmen päivän päästä Mfabon kylään, jossa asui kuuluisa poppamies Kelebi.
George pystytti telttansa kylän ulkopuolelle ja meni neljän hausansa saattamana tervehtimään päällikköä, mikä oli hänen ensimmäinen erehdyksensä, sillä hänen olisi pitänyt kutsua päällikkö luokseen; ja jos hän meni jonkun luo, hänen olisi pitänyt mennä poppamiehen luo, joka oli suurempi mies kuin neljäkymmentä päällikköä yhteensä.
Jonkin ajan kuluttua hän huomasi kuitenkin istuvansa kyykyllään maassa poppamiehen majan edessä keskustellen Sierra Leonesta tuomansa tulkin välityksellä tämän kuuluisan henkilön kanssa.
— Sano hänelle, sanoi George tulkilleen, — että olen suuri valkoinen päällikkö, jonka sydän vuotaa verta alkuasukkaiden puolesta.
— Onko komissaari hyvä mies? kysyi George.
Poppamies, muistellen Sandersilta saamaansa kohtelua, sanoi:
— Ei!
— Miksi? kysyi George innokkaasti. — Lyökö hän ihmisiä?
Hän ei vain lyönyt ihmisiä, selitti poppamies avoimesti, vaan oli tapauksia, että hän poltti heitä elävältä.
— Tämä on vakava syytös, sanoi George pudistaen päätään varoittavasti, mutta siitä huolimatta hän kirjoitti muistikirjaansa: »Haastatellut Kelebiä, arvossapidettyä alkuasukastohtoria, joka kertoo:— Olen koko ikäni asunut tällä alueella enkä ole koskaan tavannut niin julmaa miestä kuin Sandi (Sanders). Muistan tapauksen, jolloin hän hukutti miehen; hänen nimensä olen unohtanut; toisen kerran hän poltti arvokkaan alkuasukkaan elävältä, kun tämä kieltäytyi opastamasta häntä ja hänen hausojaan metsän läpi. Muistan myös, miten hän kerran poltti koko kylän aiheuttaen asukkaille suuren vahingon.