PULVIS et NIHIL
sanoo kaiverrus, ja tomu ja tyhjä on kuninkaantekijäin viimeinen onni.
Sanders oli alkuaikoinaan kuninkaantekijä. Hän oli avullisena muutamia kukistettaessa, joten hänen hyvityksen lakia seuraten oli otettava osaa jälleenrakentamistyöhön.
Hän kukisti Esindinin, Matabinin, Tsakin — mainitakseni kolme — ja avusti ammoisina aikoina Lo Benguelan, Suuren Härän, kukistamista.
Hän oli epäämättä kuninkaantekijä — voisi lukea selvin kirjaimin: »Tasavaltalaisuus» siitä hyväntahtoisesta irvistyksestä, jolla hän heitä teki — mutta ne kuninkaat olivat pieniä — se on brittiläisen Afrikan-hallinnon tapa: he kukistivat suuret kuninkaat ja asettavat sijalle useita pieniä, mikä on varmempaa.
Jossakin 12. pohjoisella leveys- ja 0. pituusasteella on maa, joka on siitä omituinen, että se on englantilainen, ranskalainen, saksalainen ja italialainen riippuen siitä, mistä kartasta katsotaan.
Sinä aikana, josta kirjoitan, se ei kuulunut kenellekään, vaan sitä hallitsi Suuren kuninkaan puolesta Mensikilimbili. Suuri kuningas oli voimakas itsevaltias ja hyvin julma. Hänen alueensa ulottui »kuunnoususta auringonlaskuun», ja hänellä oli rajaton valta.
Hänellä oli hovi, ja hän istui norsunluisella valtaistuimella pitäen arvonsa mukaisen leopardinnahan yllä kultaisista ja helakanpunaisista langoista kudottua vaippaa. Hänellä oli kolmesataa vaimoa ja neljäkymmentätuhatta sotamiestä, ja hänen tuttavuutensa valkoisten miesten kanssa alkoi ranskalaisen lähetyskunnan tullessa, joka lahjoitti hänelle silinterihatun, posetiivin ja satatuhatta frangia kullassa.
Tämä oli Limbili, Jitingin suuri kuningas.
Eteläisten maiden pikku kuninkaat puhuivat hänestä henkeään pidättäen, hänen nimeänsä mainittiin kuiskaten kuin jumalaa, hän oli vallan ja voiman symboli — isisiläiset, jotka itse olivat jommoinenkin kansa ja sillä kerskailivat, tunnustivat itsensä alemmiksi, kun Jitingin kuningaskunta mainittiin.