— Suokaa anteeksi, herra pastori, jotta pakotin teidät pysähtymään, mutta minä haluaisin kernaasti puhella hiukan teidän kanssanne.
— Minä olen mielelläni teille palvelukseksi.
— Kiitoksia siitä — hän hymyili sydämmellisesti — asia on nimittäin niin, että täällä kaupungissa on muuan minun entinen palvelijattareni, joka meni meillä ollessaan naimisiin, vaan joutui sitte mitä surullisimman kohtalon alaiseksi. Hän makaa nyt viimmeisillään ja minä luulen, että hän kaipaa suuresti henkistä lohtua. Hän on kauvan elänyt synnin palveluksessa, mutta nyt on synti näyttäynyt hänelle koko viheliäisyydessään ja minä luulen hänen sydämmessään löytyvän kappaleen valmista maata jumalan sanan kylvölle.
— Mikä on naisen nimi? kysyi pastori ystävällisesti.
Neuvoksetar vaikeni hetkiseksi, sitte sanoi hän: — Snygg'in leski,
Liisa Snygg, hän asuu punaisessa huoneessa aina Rantakadulla.
— Vai niin, vai hän — pastori venytti näitä sanoja.
— Minä huomaan, että pastori on kuullut hänestä jotain vähemmin suosiollista, sanoi neuvoksetar. Liisa raukka, hän kyllä ansaitsee moitettakin, minä tiedän hyvin sen, mutta — — —
— Hän kuuluu olevan juomari ja jumalanpilkkaaja — rouva Blomgrén puhui hänestä joku päivä takaperin.
— Mutta kaikissa tapauksissa tahtonee pastori kuitenkin mennä hänen luokseen?
— Minun pyhä velvollisuuteni on etsiä niitä, jotka kadonneet ovat, vastasi pastori.