— Ei, me tapaamme toisemme ainoastaan ruoka-aikoina, ja silloin ei hän puhu ainoatakaan sanaa ja lähtee heti syömästä päästyään tiehensä. Minä en ymmärrä, mitä tästä lopulta sukeutuneekaan, parasta olisi jos Juho saisi matkustaa ulkomaille, niinkuin hän jo kauvan on halunnut, saamatta kuitenkaan isän suostumusta. Vanhempaini kanssa en myöskään ole saanut puhua mitään asiasta, ja tänään, isän kadottua konttooriinsa ja äidin lähdettyä isoäidin luo, pujahdin minä tänne, saadakseni keventää ylen täyteistä sydäntäni.
Neuvoksetar muhoili: — Se oli hyvin tehty, lapsueni, kun saamme purkaa sydämmemme; tunnemme todellakin huojennusta. Mutta kerroppa minulle nyt miten isoäitisi voi!
— Äiti luulee hänen viimme aikoina tulleen huomattavasti heikommaksi.
— Niin, minustakin hän näytti melkeän huonolta käydessäni viimmeksi hänen luonaan, sanoi neuvoksetar. Ringvallin täti raukka, aina kun minä tulen hänen luotaan, tunnen itseni niin ahdistetulta. Se on kummallista miten ihmiset muuttavat uskonnon, joka pitäisi olla sulaa valoa ja vapautta, synkäksi ja ahtaaksi vankilaksi. Kenties on aivan asiaan kuuluvata, että eri luonteet käsittävät asian eri tavalla, mutta nähdessäni täti Ringvallin synkkää, itseään kiduttavaa ankaruutta, tulen ehdottomasti verranneeksi häntä omaan rakkaaseen äitiini. Ah, sinun olisi pitänyt nähdä hänet, lapseni; hän oli parhain, jaloin nainen, mitä konsaan olen nähnyt, koeteltu kuin valajan kulta, mutta kuitenkin niin iloinen ja riemuitseva kauniissa, rikashenkisessä uskossaan Jumalan rajattomaan armeliaisuuteen Kristuksessa. En ole milloinkaan nähnyt elävämpää, elämässään rakkautta uhkuvampaa uskoa, en koskaan ketään, joka olisi sydämmellisemmin kammonnut syntiä, mutta kuitenkin ottanut syntisiä vastaan. Hän ei kuulunut koskaan mihinkään puolueesen, hän oli aina ulkopuolella — haluanpa mieluummin sanoa korkeammalla heidän pikkumaisia rajoittelujaan ja ahdasmielisiä tuomioitaan. Milloinkaan en kuullut hänen myöskään jyrkästi tuomitsevan niitä, jotka eivät käsittäneet Vapahtajan armoa yhtä täydellisesti kuin hän — ollen iloinen, raitisuskoinen, elävä kristitty aina kuolinpäiväänsä saakka, oli hänelle siinä kyllin, että Kristuksen armo etsii ja saavuttaa jokaisen. Semmoisia vastakohtia voimme löytää kristillismielisten ihmisten keskuudessa. Minusta näytti äitini syväkäs hymyily saarnalta, sillä hänestä voin todellakin sanoa, että hän "eli Jeesuksessa". Neuvoksetar vaikeni, pyyhkäisten muutamia kyyneleitä kirkkaista, ruskeista silmistään.
— Kiitoksia, kummitäti, sanoi Anna; sinä arimoit minulle kauniin kuvan.
— Me näemme aina silloin kauniin kuvan kun näemme kadotetun Jumalan kuvan selvempänä kuvastuvan jonkun ihmisen olemuksessa maan päällä, ja kerran tulemme me, lapseni, Kristuksen tähden ja Hänen kauttansa näkemään sen täydellisenä hänen ihanuutensa kirkkaudessa.
— Aamen — kuiskasi Anna hiljaan.
— Olenko minä väsyttänyt sinua, rakas kummitäti, minä olen levoton sentähden?
— Et vähintäkään, sitä vastoin tunnen itseni melkein virkeämmäksi, ja minun iloni onkin juuri keventää toisten taakkoja, jos vain suinkin voin.
— Ah niin, armas kummitätini, toisinaan näyttääkin minusta kuin jos muiden ihmisten murheet sinut aivan maahan painaisivat.