Lauantaikokouksissa keskusteltiin sanomalehteä koskevista asioista. Iines Stormbom kirjoitti kronikat jokaiseen numeroon, ja kummallista oli, kuinka paljo hauskaa hänellä oli kerrottavaa kaikesta, mitä oli tapahtunut toveripiirissä. Meerillä oli uutis-osasto toimitettavana, ja hän etsi pieniä ja hauskoja uutisia suurella innolla; hän pani myöskin muistiin kaskuja ja sukkelia kokkapuheita, jotka saivat yhteiseksi otsakirjoituksekseen "Kaikenlaista". Helkassa oli vähän runoilijan vikaa; hän kirjoitti kesä-illan kauneudesta ja rekimatkoista sydäntalvella, ja Freedrik kirjoitti tieteellisiä kyhäelmiä mieli-aineittensa alalta. Kotoisen tekiän kirjoittama novelli piti myöskin olla, sillä se oli päätetty, ettei mikään toisista lehdistä otettu saanut kelvata. Toivo Stenberg hoiti hehtograafia ja Meeri lehden jakamista. Tämä pieni sanomalehtipuuha huvitti suuresti kaikkia osaa-ottavia.
Kun nyt ei ollut mitään joululahjoja laitettavana, päättivät tytöt lauantai-iltoina ommella vaatteita muutamille köyhille lapsille, joitten äidin rouva Lange tunsi. Sillä välin kuin he tekivät työtä, lukivat pojat vuorotellen ääneensä; siten heidän pieni seuransa tuotti todellisempaa tyydytystä, kun se ei ollut olemassa ainoastaan heidän omaa huviansa varten, vaan myöskin muiden hyödyksi. Roosa täti johti lasten ompelusta ja leikkasi sellaisia vaatteita, joita hän tiesi parhaiten tarvittavan köyhissä kodeissa.
Kaikkina kauniina päivinä, kun päivällinen oli ohitse, kulkivat Meeri, Helka ja pojat luistimineen luistinradalle, missä tavallisesti tapasivat Toivon, Iineksen, Elman ja monta muuta toveria. Heidän oli silloin tapana kilpailla luistelussa taikka luistella käsi kädessä, joka myöskin oli "hirveän hauskaa".
— Minä ajattelen kuitenkin usein kaipauksella luistinrataa kotona venetalaslahdella — oli Helkan tapana sanoa, kun Freedrik auttoi häntä pysymään luistimilla, joilla hän oli vähän tottumaton liikkumaan ja sitäpaitsi jotenkin "arkamainen", kuten Meeri sanoi. — Siellä ei tehnyt mitään, jos kaatuikin välistä ja oli vähän kömpelö, mutta täällä olen niin ujo, kun oppimiseni käy niin hitaasti.
— Älä huoli, en luule, että täällä kukaan joutuu niin tarkkaan katselemaan toista — lohdutti serkku, kurottaen hänelle vahvan kätensä tueksi, jotta hän saisi rohkeutta lähteä radalle, jossa Meeri ja Toivo lensivät tuulen nopeudella.
Kello seitsemän täytyi tämän iloisen huvin kuitenkin loppua, jos tahtoi tarkasti lukea huomispäivän läksyt, ja pian reippaat luisteliat olivatkin jo ajatuksineen syvästi vaipuneet luettaviinsa, Bruunokin vanhaan pöpöönsä, matematiikkaan. — Lukukauden kuluessa he olivat monesti käyneet raajarikkoisten koulussa Jannea katsomassa. Varsinkin Freedrik otti hyvin lämpimästi osaa pojan kohtaloon ja iloitsi hänen edistymisestään; hän oli mielestään jonkinmoisessa edesvastuussa heidän yhteisestä turvatistaan, jonka hyväksi he vielä jokainen uhrasivat osan kuukausirahoistaan. Myöskin Bruuno ajatteli pikku Jannea, kun hän urhoollisesti riensi Fazerin myymälän ohitse akkunaan katsahtamatta.
Vanhemmat eivät olleet kieltäneet lapsia menemästä kutsuihin toveriensa luo, elleivät kutsut olleet sitä laatua, että ne vaikuttivat häiritsevästi heidän koulutyöhönsä. Eräänä päivänä tytöt tulivat kotiin aivan ihastuksissaan ja kertoivat, että Iines Stormbom seuraavana päivänä viettäisi syntymäpäiväänsä sekä että hän oli vanhemmiltaan saanut luvan kutsua koko luokkansa luokseen.
Helka oli hyvin mielissään, kun sai ottaa yllensä uuden sinisen hameensa, ja Meerikin, joka ei yleensä paljon välittänyt puvustaan, oli nyt salavihkaa poikkinaisella kivikynänpätkällä polttanut kiharoita otsalleen.
— Sinähän olet kuten kerimätön lammas — sanoi Bruuno, kun tytöt valmiiksi puettuina astuivat ruokasaliin; ja Meeri raukka oli aivan häpeillään poltettujen kiharoittensa takia ja olisi hartaasti halunnut juosta kamariinsa pistääkseen päänsä pesuvatiin, jotta hiukset olisivat oientuneet.
Siihen ei nyt kuitenkaan ollut aikaa, vaan hänen täytyi alakuloisena lähteä matkalle. Kun myöskin Toivo veti suutansa nauruun hänet nähdessään, päätti Meeri pyhästi, ettei hän enää milloinkaan tuolla tapaa pahentaisi komeata tukkaansa.